"Mammaa! Ota kyytiin!"

Kuten aiemmin lyhyesti kerrottu, telkkäemo otti mukaansa vain kolme poikasta ja jätti loput oman onnensa nojaan. Aikani seurasin lapsosten pyörimistä pihalla ja odottelin, josko emo tulisi saman tien takaisin hakemaan pienokaisiaan. Kuuntelin tarkkaan mahdollisia kutsuhuutojakin, mutta mitään ei kuulunut. Jostain netin syövereistä löytyi sellainenkin tieto, että ei ole mitenkään tavatonta, että telkkä jättää osan poikasista ja johdattelee vain osan vetten ääreen. Sellaistakin luin, että toisinaan emolintu myös vie kyllä poikaset vesistöön, mutta häipyy sitten maisemista ja jättää ne sinne keskenään. 

Niinpä siirryin lähemmäs poikasia, kun halusin suojella niitä variksilta. Ja kun pennut lähtivät kulkemaan totaalisen väärään suuntaan, josta vettä olisi saanut etsiä monen kilometrin päästä, juoksin niiden perässä ja kiikutin takaisin pihalle. Varikset moittivat tekojani, tuntuivat ilmoittavan, että kyllä me niistä huolehditaan... 

Jossain vaiheessa poikaset alkoivat käydä turhan tuttavallisiksi. Niinpä tulin siihen tulokseen, että nyt erkanevat tiemme. Hain kissankopan sisältä ja aloin jahdata poikasia. On muuten käsittämätöntä, miten lujaa pääsevät juoksemaan tuommoiset höyhenpallot, jotka vielä pari vuorokautta aiemmin olivat munankuoren sisällä! Pari ensimmäistä nappasin helposti, loput säntäsivät mikä minnekin päin karkuun. Seuraavat kaksi oli myös aika helppoja saaliita, mutta viides, porukan ilmeinen pomo, lähti pinkomaan minkä kintuistaan pääsi pitkin navetan seinän viertä. Minä pingoin perässä kumarassa, kunnes tuli äkkipysäys. Tuiskahdin pyrstölleni ja näin tähtiä. Törmäsin navetan takana seinästä ulkonevaan ilmastointitorveen vai-mikä-se-nyt-on, semmoinen pelti"laatikko" seinässä. Tuurilla silmälasit pysyivät ehjinä enkä saanut edes mustaa silmää, vain pienen mustelman nenänvarteen. Mustassa silmässä olisikin ollut selittelemistä töissä: "No ku telkänpoikanen potkas..." Hetken siinä äimistelin ja ajattelin, että nyt ei poikasta enää löydy. Vaan sisarukset huusivat sen verran kovaa kopassa, että pomo vastasi ja jäi lopulta sekin kiinni.

Kun kaikki olivat turvallisesti kopassa, kiikutin kopan autoon ja lähdin järvenrantaan. Nostin kopan metrin päähän vesirajasta ja avasin luukun. Ensimmäinen, porukan pomo, säntäsi saman tien vauhdilla suoraan järveen. Pari seuraavaa asteli hieman varovaisemmin, mutta suunta oli sama. Neljäs epäröi ensin, singahti sitten vauhdilla sisarusten perään. Viides perääntyi kopan takaseinään ja piti kutakuinkin kynsin hampain kiinni, että minähän en lähde mihinkään. Jouduin ravistella sen ulos kopasta. Sinne se lopulta päätyi muiden joukkoon, järveen. Oli hauska katsella poikasten eloa vedessä, kyllä vaistot kertoivat pienille linnunpojille, mitä pitää tehdä. Sinne ne jäivät kylpemään keskenään, kun lähdin takaisin kotiin.