Nikke 1-v on keksinyt uusia harrastuksia. Epäilen vahvasti, että tämänkin tuhotyön takana on kissa, ei Nikke ole toistaiseksi mitään itse pöydältä napannut. Harmi-Katti sen sijaan rrrakastaa tavaroiden pudottamista lattialle. En minä oikeastaan noin paljon nitojan niittejä tarvitsekaan.

Toivottavasti tihulainen ei kovin montaa niittiä karvoihinsa tartuttanut.

Kennelkerhon ensi vuoden tokokokeiden anominen on hyvässä vaiheessa. Kunhan Kaija vie paperit lauantaina piirin tokovastaavalle, voidaan oikeasti mekin Nikken kanssa aloittaa treenaaminen. Olen muuten vahvasti sitä mieltä, että treenauksen yleisin aloittamispäivä on sama mikä useimmilla laihduttajillakin: huomenna.

Ups, väärä kuva...

Näinhän meillä mennään. Hieman vaan vinossa.

Tuomareiksi kokeisiin ovat lupautuneet toukokuun 15. päivä Tiina Laakko ja kesäkuun 29. päivä Veijo Kinnunen. Syksyn kokeen tarkka päivä ja tuomari tiedetään mahdollisesti ensi viikolla. Elo-syyskuussa kumminkin tulee tämä Järviseudun kennelkerhon mestaruuskoe jälleen olemaan.

Tulipa tässä jäsenlehden tekoaikoihin testattua Itellan toimintaa. Suotta niihin lehdykäisiin postimerkkejä laitella, kun kerran ilmankin perille kantavat. Tuli meinaan pikku moka toisen satsin postituksessa: vetäisin kaikki valmiit lehdet pöydältä kainaloon ja kiikutin postiin - mukana oli omakin lehti, johon jostain syystä en ollut postimerkkiä liimannut, ainoastaan osoitelapun, kun eihän niitä kannata valmiita lappuja roskiin heittää. Parissa päivässä lehti oli kulkenut paikasta A paikkaan A ihan ilmatteeksi.

Koirakoulutkin ovat nyt loppu tältä vuodelta. Pidettiin viimeiset harjoitukset pikkupakkasessa viiden hengen voimin, sitkeästi ovat oppilaani mukana roikkuneet. Kuin myös Nikke hihassa. Siis sitkeästi roikkunut. Vähän alkavat onneksi jo mustelmat käsivarressa haalistua, uusia odotellessa... Toisaalta, mitäs unohdin juuttipatukan kotiin. Ja maksakeksitkin jaettiin ihan muille.

Ei päätä eikä häntää Harmi-Katti syönyt roskakaapissa loukkuun menneestä hiirestä. Keskipala kelpasi kyllä varsin hyvin. Kerääkö se katti jotain voitonmerkkejä, pitäisikö ne päät ripustaa seipään nokkaan, vai mistä on kysymys? Hännän syömättä jättäminen oli kyllä ihan uutta, tai sitten ne on vaan ennen piilotettu paremmin. Oheista kuvaa jäännösten loppusijoituspaikasta, saalistajasta ja uhrista ei suositella herkille.

Lopuksi saanko lähettää terveisiä? Saan. Terveisiä Hipbullille, kun jäi vastaamatta taannoiseen kommenttiin. Ja Nikke kiittää onnitteluista. :)