Oli Pojun vuoro käydä MH-kuvauksessa. Kuvauspaikka oli sama kuin Nikkellä edellisvuonna eli Alajärven Isossaniemessä Lappajärven rannalla. Luulin hieman rauhoittavani koiraa, kun aamulla menimme pyörällä kylälle, mutta eipä tuo paljon tuntunut vaikuttavan - virtaa riitti muidenkin tarpeeksi. Ennakkoon pelkäsin eniten, mahdanko saada koiraa kiinni tarpeeksi nopeasti, ja paikan päällä hirvitti vielä enemmän, kun nuuskuttelu tuntui vievän voiton kaikesta muusta.

Vaan meinasipa kuvaus keskeytyä muista syistä ennen kuin alkaakaan, kun Pojun mikrosirua ei vain pitkällisestä yrityksestä huolimatta löytynyt. Kolmeen kertaan etsittiin (ennen kuvausta Anna-Maija meni koko koiran läpi, kuvauksen alussa ja lopussa yritti vielä Niinakin sirua löytää), mutta kun ei niin ei. Onneksi kuvaus voitiin kuitenkin suorittaa suunnitellun mukaisesti, pitää vain kuukauden sisällä käydä siruttamassa koira uudestaan.

Itse kuvaukseen. Meidän olisi alkuun pitänyt kulkea aloituspaikkaan nätisti hihna löyhällä, mutta kukaan ei hoksannut kertoa sitä koiralle. Niinpä menimme hieman harppoen tien laidasta laitaan hajujen perässä. Ei vaikuttanut oikein lupaavalta... Aluksi oli osioina kontakti ja leikkiminen. Eipä Pojua paljon kiinnostanut testiohjaaja eikä leikit, vieressä kun oli aivan ihana rapaoja, jonne piskipien välittömästi irti päästyään singahti. Onneksi sain koiran kuitenkin suht' nopeasti kiinni ja pääsimme jatkamaan. Kieltämättä oli hivenen yllättävää, että Poju ei pahemmin suostunut testiohjaajan kanssa leikkimään, koira kun kuitenkin on yleensä kovastikin ihmisten perään.

bl04-34-normal.jpg

Pojusta oikein huokuu into tehdä hommia kanssani...

1a KONTAKTI Tervehtiminen 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen

1b KONTAKTI Yhteistyö 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta

1c KONTAKTI Käsittely 3 Hyväksyy käsittelyn

2a LEIKKI 1 Leikkihalu 1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta

2b LEIKKI 1 Tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

2c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu 1 Ei tartu esineeseen

Viehe ei olisi voinut Pojua vähempää kiinnostaa, ei se tainnut koko lelua edes huomata nuuskuttelultaan. Niinpä kaikki takaa-ajot ja tarttumiset menivät osioon "ei vois vähempää kiinnostaa".

3a TAKAA-AJO 1. kerta 1 Ei aloita

3b TARTTUMINEN 1. kerta 1 Ei kiinnostu saaliista / Ei juokse perään

3a TAKAA-AJO 2. kerta 1 Ei aloita

3b TARTTUMINEN 2. kerta 1 Ei kiinnostu saaliista / Ei juokse perään

Aktiviteettitason mittaaminen olikin taas aika... no, sanoisinko työläs. Yritin seistä rauhassa paikallani horisonttiin tuijottaen, mutta hieman oli vaikeaa, kun Poju yritti väen vängellä päästä nuuskuttelemaan tien toiseen laitaan. Kuvaajakin myönsi huvittuneensa tässä osiossa, hänen mukaansa Poju yritti ensin äkkinäistä kiskaisua, jonka jälkeen siirtyi ottamaan taakseni lisää vauhtia ja voimaa ja vielä kolmannen kerran vähän lisää. Kun kaikesta huolimatta sain pidetyksi hihnan käsissäni eikä Poju yrityksissään onnistunut, koira luovutti ja istui rauhassa aloillaan.

4 AKTIVITEETTITASO 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen

Etäleikkiin Poju ei suostunut. Kiinnostui kyllä Niinasta ja tarkkaili kovasti, juoksi lähemmäksikin tarkistamaan tilanteen, mutta ei pahemmin leikkinyt, jos lainkaan. Sitten pitikin saada koira hallintaan, pienoinen paniikki oli iskeä, kun sanottiin taikasanat "kaksi mínuuttia aikaa ottaa koira kiinni". Vaan sainhan sen ajoissa, kun onneton erehtyi nuuskuttelemaan samaan kohtaan pitemmäksi aikaa.

bl04-36-normal.jpg

Alkuasetelma.

bl04-37-normal.jpg

Sinne singahti!

bl04-33-normal.jpg

Ei leikityttänyt. Ohi vaan täysillä!

5a ETÄLEIKKI Kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja

5b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä

5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus 3 Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo

5d ETÄLEIKKI Leikkihalu 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta

5e ETÄLEIKKI Yhteistyö 2 Kiinnostuu, mutta keskeyttää

Oli haalariyllätyksen vuoro. Kävelimme rauhassa metsätietä, kun yllättäen eteemme nousi haalarit. Päästin hihnan irti ja Poju haukahti pariin otteeseen. Jouduin tuijottamaan vain haalaria enkä näin ollen nähnyt koiran reaktiota, mutta hetken kuluttua näin silmäkulmastani Pojun juoksentelevan JÄLLEEN pitkin metsää hajujen perässä. Tuossa vaiheessa alkoi vähän naurattaa, jotta noinkohan kävisi, jos joku pelottava yllätys tulisi kesken tavallisen lenkin vastaan - koira lähtisi huitsin nevadaan ja jättäisi minut selviämään yksikseni uhasta. Ei Poju kyllä pelännyt, mahtoi mielessään sekin naureskella moisille hömpötyksille. Tulihan se eläin kuitenkin luokseni takaisin jokseenkin vaivattomasti tällä kertaa. Vai karkasikos se tässäkin osiossa jonnekin kauemmas, pariin kertaan minulle kyllä sanottiin niistä kahdesta minuutista?

bl04-31-normal.jpg

Näköjään säikähdys oli kuitenkin melkoinen...

bl04-32-normal.jpg

... vaan tohtihan tuo tulla katsomaan lähempääkin.

bl04-38-normal.jpg

Lopuksi kuljettiin vielä pariin kertaan ohi.

6a YLLÄTYS Pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista

6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä

6c YLLÄTYS Uteliaisuus 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa

6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla

Ääniherkkyyttä jouduttiin toistamaan useaan kertaan, kun Pojusta moinen laite tien reunassa oli vastustamattoman mielenkiintoinen ja koira ei saisi katsoa laitteeseen valmiiksi räminän alkaessa. Kun lopulta neljännellä kerralla rämähti, Poju juoksi heti kettingin luokse eli ei ääniherkkyydestä tietoakaan.

bl04-39-normal.jpg

Toista kertaa ohitettaessa ei enää räminävekotin kiinnostanut.

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko 1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti

7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen ilman apua

7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla

Aaveet eivät Pojua hetkauttaneet laisinkaan. Seurasi pätkittäin vuoron perään molempia, mutta oli enemmän kiinnostunut - yllätys yllätys - hajuista. Jopa niin voimallisesti, että nykäisi minut kertaalleen nurinkin. Onneksi pyrki vain muutaman metrin päähän haistelemaan, joten sain piskin välittömästi kiinni ja palasimme paikallemme. Jossain vaiheessa Pojun mielenkiinto loppui täysin ja se vain makoili takanani häntää heilutellen. Kun lopulta sain käskyn päästää koira irti, Poju kyllä lähti heti kohti toista aavetta vain jatkaakseen aiemmin keskeytynyttä haisteluaan (pikkaisen kyllä hirvitti, että nostaa koipea Niinan kaavulle), jonka jälkeen poistui rivakalla tahdilla metsikköön. Tuli kuitenkin tutustumaan molempiin aaveisiin, jonka jälkeen kävi vielä varsin omatoimisesti tarkistamassa myös testiohjaajat. Ja kuvaajat. Ja katsojat.

bl04-40-normal.jpg

Kummituisia vasemmalla ja oikealla! Ja koira vaan heiluttaa häntää.

bl04-41-normal.jpg

... tai ottaa muuten vaan rennosti.

bl04-42-normal.jpg

Elä VAAN nosta koipea!

bl04-44-normal.jpg

"No mikä teillä nyt on niin hauskaa?"

8a AAVEET Puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä

8b AAVEET Tarkkaavaisuus 2 Katselee aaveita silloin tällöin

8c AAVEET Pelko 1 On ohjaajan edessä tai sivulla

8d AAVEET Uteliaisuus 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / ei mene ajoissa

8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin

Loppuleikissä Poju jo vähän enemmän suostui leikkimään, joskaan ei testiohjaajan kanssa. Kesken Pojun ja minun leikin kuului laukauksia. Ensimmäisen laukauksen jälkeen koira hyppäsi puoli metriä ilmaan ja oli lähteä katsomaan äänen lähdettä. Sain sen kuitenkin palaamaan leikkiin. Toinen laukaus sain koiran juoksemaan jo muutaman metrin laukausten suuntaan, jolloin minun käskettiin ottaa koira kiinni. Vielä pari laukausta ja koira oli hyvin hämmentyneen näköinen, kun ei päässytkään etsimään variksia ja lokkeja. Ei todellakaan ole pieneläin laukausarka!

bl04-45-normal.jpg

Loppupuolella alkaa jo askelkin painaa.

bl04-46-normal.jpg

Ihan lopuksi voi vähän leikkiäkin.

9a LEIKKI 2 Leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy / vähenee

9b LEIKKI 2 Tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

10 AMPUMINEN 3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen

Lopuksi toinen kuvaaja kertoi omin sanoin, mitä mieltä hän on Pojusta. Kuulemma varsin sosiaalinen ja utelias eläin. Sitä hän ei suostunut virallisesti sanomaan, että jokseenkin kuriton myös... Pelkoa ja aggressiivisuutta Pojussa ei näkynyt pätkääkään, virtaa sitäkin enemmän. Ensi vaikutus ensimmäisen osion jälkeen oli, että "voi voi, mitähän tästäkin tulee?"... Kuvaaja kysyi myös omaa mielipidettäni kuvauksen kulusta, jolloin kerroin olleeni positiivisesti yllättynyt, että sain Pojun joka kerta kiinni alle sen sallitun kahden minuutin (kuvaaja tuumasi vain, että onneksi olkoon...). Kerroin myös ihmetteleväni leikkihaluttomuutta vieraiden ihmisten kanssa, mutta tulimme siihen tulokseen, että nyt vaan vei nenä koiraa turhan paljon. Kaikkinensa kivaa oli, joskin tällä hetkellä on polvi varsin kipeä jatkuvan riuhtomisen ja sen myötä jalkojen / polvien jännittämisen takia. Vaan eiköhän tämä tästä, tulokset vissiin virallistetaan vasta uusintamikrosirutuksen jälkeen. Kuvista suurkiitos Aulille!