Paitsi että ei ollut synkkää ja pimeää, kun käytiin Nikken kanssa Hoiskossa Turoa katsomassa. Pikemminkin mentiin Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika -meiningillä. Mentiin siis tapaamaan koirakoulututtua, kun on ollut jo pitkään tapaamisesta puhe. Keväällä en vielä tohtinut Nikkeä Turon lähelle päästää, kun ne leikit on semmoisia runttausleikkejä ja Turo oli vasta muutaman kuukauden ikåinen. Nyt oltiin tasavahvoja, alisteltiin toista vuorotellen ja juostiin ympäriinsä, kunhan oli ensin hoideltu merkkausrumba alta pois (ensin Nikke, sitten Turo samaan puskaan, Nikke uudelleen, Turon merkki päällimmäiseksi, seuraava puska... argh, urokset!). Taatusti mennään toistekin, kun kerran murinoita ei kuulunut kummastakaan koirasta.

Tätähän se oli, harmi, kun kameran akku sanoi lähes välittömästi yhteistyösopimuksen irti.

Sitten otsikkoon. Muutaman päivän ajan näytti jo niiiin lupaavalta - ja valoisalta - että ehkä se talvikin vielä tulee. Ja pöh. Lumi suli ja puro sanoi pulipuli, mutta kevääseen on vielä matkaa. Pimeää on iltalenkillä. Onneksi on vaalea koira, jonka menoa sentäs näkee seurata - metrin päästä. Vaan päästäpäs piskilöinen fleksin päähän asti, niin eipäs näy mitään. Muutaman kerran miltei päin puuta kävelleenä (minä EN tarvitse taskulamppua edelleenkään lenkeillä!) olen oppinut seuraamaan koiraa, minne mennä. Onneksi tuo aika hyvin pysyy kumminkin tiellä... Lunta odotellessa.

Siis minen ala! TAAS tuota valkoista töhnää! TURVAAN!