... laihduttaa. Nyt se on päätetty, nyt lähtee läskit. Vatsamakkaroiden sisäänpäinveto alkaa olla työlästä ja kohta ei enää voi pitää villapaitaa makkaroita peittelemässä. Tai no mikä ettei voi, saattaisi vaan tulla turhan lämmin.

Tarkoitus olisi vähentää painoa lähinnä liikuntaa lisäämällä. Ei pitäisi sinänsä olla vaikea homma, kunhan vaan säät olisivat suosiollisemmat. Minen tuonne tuuleen lähde, niin kerta! Kohta päästään Nikken kanssa pyöräilemäänkin, pitää vaan ensin vähän treenailla istumalihaksia sisällä kuntopyörällä. Elävästi mielessä viime keväinen pyöräilyn aloitus... Vappuna on tapana aloittaa ja silloin meninkin vallan reippaasti töihin pyörällä. Sen jälkeen en mennyt pariin päivään, kun mistään ei löytynyt pehmustettua pyöränistuinta enkä tyynyä kehdannut alleni laittaa. Liian raju aloitus jälleen silloinkin.

Kilon verran on paino vähentynyt ensimmäisten parin viikon aikana. Näin väittää liikuntaoppaani Wii. On se vaan näppärä pelikone, vaikka myönnettäköön, että oli syksyllä järkytys huomata tasapainolaudan olevan myös vaaka. Luulin voivani huijata sitäkin, kun painoa olisi kysynyt. Vaan eipäs kysy. Onneksi vekotin on kumminkin niin tyhmä, ettei pidä mitenkään outona vaatteideni kolmen kilon painoa (se kun vähentää ilmoitetun vaatteiden painon mittaustuloksestaan). Riittää, että itse tiedän oman painoni, ei se jollekin Nintendolle kuulu! Syksyllä, kun edellisen kerran Wiihin tutustuin ja säännöllisesti päivittäin sillä pelailinkin eli kuntoilin, meni jo mokomaan koneeseen hermot, kun paino oli muka noussut kilon verran sitten edellisen punnituksen. Kai se oli noussut, kun laitoin erehdyksessä vaatteiden painoksi +x kiloa enkä -x... Semmoinen kuulustelu painon lisääntymisen syistä, ettei ole tosikaan! Loppui Wiittely määräämättömäksi ajaksi heti.

Ollaan käyty Nikken kanssa hiihtelemässä muutamaan otteeseen. Pellolla on sikäli hyvä mennä, että kukaan ei näe. Sikäli huonoa, että itse joutuu latunsa tekemään upottavassa hangessa. Oikealla ladullakin käytiin kertaalleen, jonka jälkeen päätin, että ei ikinä enää hiihtämään. Vallan mainio latu kulki järven jäällä rannan tuntumassa, Nikkellä valjaat ja hihna, itsellä vetovyö, sää mitä parhain ja vielä luistava keli. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa. Paitsi malttia... Kun kerran suksi luisti, niin mikäs siinä oli Nikkeä yllyttää menemään kovempaa ja kovempaa. Seuraavana päivänä ei sitten hiihdetty, hyvä kun käveltiin.

Sanovat karhun olevan kanta-astuja. Liekö kannoillani siis karhu?

Vielä kaikki hyvin, seuraavana päivänä ei niinkään.