Jospa nyt koettaisi laittaa heti samana iltana, mitä tuli treeneissä tehtyä, kun ei enää muutaman päivän päästä kumminkaan muista.

Otimme aluksi seuraamista. Pitkästi seuraamista. Hihnaseuraaminen oli pikkaisen hankalaa, kun Nikkellä oli vain fleksi mukana, mutta ihan kohtuullisesti se kumminkin sujui. Taas oli pientä häiriötä ilmassa, kun koulun nurkan takana oli pari ihmistä ja Nikkeä olisi kovasti, ainakin alkuun, kiinnostanut mennä heitä katsomaan. Kontakti pysyi välillä pitkiäkin pätkiä, sitten kun varpaiden välissä oli kolmisenttiset jääpallukat, meinasi kontakti suuntautua varpaisiin.

Liikkeestä maahanmeno nopea. To-del-la nopea. Vielä kun piskin saisi yhdellä käskyllä sieltä ylöskin, niin mikäs tuommoista liikettä olisi kokeissa tuomarille näyttää.

Luoksetulon varastaminen oli taas unohtunut. Jäi hyvin, odotti hyvin, lähti heti kutsusta (tosin jouduin hetken odottamaan ennen kutsua, kun rupesi katselemaan taakseen kohti keskustelevia ihmisiä), suoraan sivulle ilman pitkää käännöstä takana ja suora perusasento lopuksi. Erinomainen suoritus, sanoisinko.

Liikkeestä istumisen meinasi tehdä makuuksi. Toisella yrityksellä ja käsiavustuksella istui heti. Antaa myös käydä selän takana kääntymässä, kuten nykyään muissakin jäävissä.

Liikkeestä seisominen oli tällä kertaa nopea. Tai no, Nikkeksi nopea. Eteni ehkä puoli, ehkä vähän allekin, koiranmittaa käskyn jälkeen. Hankala tarkkaan tietää, kun itse yritän katsoa vain silmäkulmasta, mitä tapahtuu. Toisella yrityksellä pysähtyi jopa aavistuksen nopeammin, jolloin megalomaaninen palkkaus ja lähdettiin kotiin.