Marraskuisena torstaina oli Turren aika lähteä. Torstai 19.8. taas muodostui Akun viimeiseksi päiväksi. Kutakuinkin viikkoa aikaisemmin Akun vointi huononi oleellisesti, vaikka edelleen yhtenä lopetuskriteerinä ollut syöminen onnistui jollain ihmeen tavalla vielä hyvin. Vähäisen liikunnan myötä Akun lihakset olivat aika lailla vähissä ja varsinkin takapää oli selvästi heikentynyt. Tämä vaikutti myös tarpeiden tekemiseen - vaikka kuinka koira punnasi, mitään ei meinannut tulla. Paitsi sitten omia aikojaan. Tein raskaan päätöksen viimeisestä matkasta perjantaina 13. päivä, ja kun samana päivänä tuli itselleni kutsu Ähtäriin, päätös vahvistui. Koipi paketissa olisi hankala hoitaa koiran lopetusta. Tiistaina soitto Alajärvelle (maanantaina ei päässyt läpi), keskiviikoksi aika Nikkelle ja sillä reissulla varasin ajan Akulle. Mikä siinä onkaan niin vaikeaa sanoa puhelimessa, että pitäis tuoda koira piikille, milloin pääsis?

Torstaina puoli neljän maissa mentiin Akun kanssa viimeistä kertaa Alajärven eläinlääkäriin. Johan Erkkilä on Akua monet monituiset kerrat hoitanutkin, alkaen pienen 10,5-viikkoisen bassetinalun aivotärähdyksestä. Uskomatonta kyllä, lääkärikin muisti tämän tapauksen vielä reilu kymmenen vuotta tapahtuneesta.

Vastaanotolle saavuttuamme nostin Akun jälleen kerran pöydälle. Ja jälleen kerran Aku nousi olkapäätäni vasten. Rauhoituspiikki lonkkaan ja vielä viimeiselle kävelylle ulos, jotta aine vaikuttaisi nopeammin. Erkkilä tuumasi, että koirahan ei ollut piikistä moksiskaan, vaan käveli reippaasti (ja meni muuten vauhdilla!) odotushuoneen poikki ovelle. Pihalla pääsimme parinkymmenen metrin päähän, kun Akulle tuli vielä kerran hätä. Kesken punnauksen jalat pettivät ja taju meni. Kannoin hurtan sisälle ja asettelin pöydälle. Lääkäri olisi halunnut minun menevän odotushuoneen puolelle, mutta en suostunut jättämään Akua. Suoni löytyi tällä kertaa helposti (toisin kuin Turren kohdalla eri lääkärin toimesta), aineet sisään ja Aku oli muutamassa sekunnissa pois.

Takaisin kotona olimme jo neljältä. Avasin takaluukun ja hain Nikken ja Harmi-Katin katsomaan viimeistä kertaa. Harmi käyttäytyi samoin kuin Turren kohdalla "jaa tämmönen tapaus" ja se siitä, Nikke oli selvästi hämillään. Nikke seurasi mukana haudalle, en tiedä, yrittikö repiä Akun jalkaa vai pyyhettä, mutta jouduin sille ärähtämään, jotta kauemmas siitä. Kuopan peitettyäni Nikke aikoi aloittaa ylöskaivamisen.

Nyt tuntuu talo tyhjältä. Minulla on ikävä.

      

         

 

Ylh. vas. Tällaisena haluamme Akun muistaa. Ylh. oik. Venyy vielä.

Kesk. vas. Kokoero heinäkuussa. Kesk. oik. Aku.

Toiseksi alin. Elokuinen Aku.

Alhaalla. Viimeinen kuva Akun hännästä. :( (Kuoppa näyttää matalalta, mutta päälle tuli multaa runsaasti.)