Kun kerran vähän sieltä sun täältä hätyytellään, että vois niinku välillä päivittääkin, niin pakkohan se on yrittää. Vaan kuinkas ollakaan, en muistanut salasanaa ennen uuden pyytämistä ja nyt se on vaihdettu enkä varmana tätä uutta seuraavalla kerralla muutaman kuukauden päästä enää muista. Meinaa jonkinmoista stressiä pukata, kun töissä on kaikenmaailman rosvot aktivoituneet ja eilen oli ovilasikin rikottu. Kiva mennä aamulla töihin siivoamaan lasinsirpaleita. Kumma, kun joku oikeasti kuvittelee, että nykyään vielä olisi liikkeissä rahaa yöaikaan jemmassa. Eli mitään ei ollut viety, mutta oven korjaus vaatii taas muutaman kymmenentuhannen bensalitran myymistä näillä katteilla. Bruttona. Verojen jälkeen vähän enemmänkin. Prkl.

Mutta koiriin. Saatiin kuin saatiinkin Pojun kanssa agilityn jatkokurssikin käytyä ilman haavereita ja kohtauksia. Kuvitelkaa tähän kuva, jossa Poju seisoo A-esteen päällä kuin kysyen, että mitä häh, kun ohjaaja käski mennä aalle ja kouluttaja huutaa että eipäs kun putkeen. Eli ohjaajalla enemmän opettelemista mitä koiralla. Poju varmaan jatkaa omatoimitreenailuna kesän mittaan, jos saa ohjaajansa aktivoitumaan asian suhteen.

Nikken kanssa käytiin rallytokokoulutuksessa. Minun piti kyllä mennä Pojunkin kanssa, mutta kun molemmat koirat olivat auton perällä odottamassa vuoroaan ja aioin ottaa Pojun mukaani, Nikke ilmoitti varsin kuuluvasti, että POJU ei lähden mihinkään vaan hän. Ja että jos POJU menee nyt kentälle, niin kukaan ei taatusti kuule lähettyvillä yhtään mitään, siitä Nikke pitäisi huolen. Samassa tohinassa onnistuin jotenkin kietomaan Pojun hihnan vasemman nimettömän ympärille ja ehkä pikkuisen kirpaisi, kun Poju nykäisi. Sormi on edelleen, neljä viikkoa tapahtuneesta, kipeä ja vähän turvoksissakin. Lääkäriin? Eeei kai nyt tämmöisten pikkujuttujen kanssa mennä...

Mutta Poju joutui sitten tyytymään kohtaloonsa ja jättäytymään koulutuksetta tällä kertaa, Ei siitä kaiken tuon jälkeen olisi mitään tullutkaan, kun koira kävi niin kovasti kierroksilla. Mennään sitten ensi viikolla joko vain Pojun tai sitten molempien kanssa Lappajärvelle samalle kouluttajalle.

Nikken kanssa opeteltiin voittaja- ja mestariluokkien puolenvaihtoja. Tokihan nyt koira, joka on yhdessä kokeessa käynyt, voi jo ylintä luokkaa treenailla. Nikkeä ennen oli muutama muu koira, joista parille annettiin haukkumisesta ja vikinästä ohjeet, että kaikki toiminta loppuu, kunnes on hiljaista. Mentiin sitten iu-iu.viu-väy-Nikken kanssa kentälle. Kouluttaja katsoi Nikkeä hetken ja totesi, että emme tämän kanssa edes yritä hiljaisuutta, taitaa olla jo toivoton tapaus. Hyyyyvin paljon mahdollista. Vaan eihän Nikke itse koulutuksen aikana äännellyt lainkaan, ainakaan niin kauan, kuin palkkaa tippui suuhun.

Pääpainohan tuolla Nikken puolenvaihtokoulutuksella oli, että osaisin ohjata oppilaitani oikeaan suoritukseen. Nikke ei to-del-la-kaan ole menossa rallytokokokeisiin, ei ainakaan mahdollisen alokasluokan käymisen jälkeen.

Volkkari lähti ja Loota tuli. On se vaan vähän turhankin hieno kärry. Kulkee riittävän lujaa, että sakot saisi (ei sillä, ettäkö olisin edes kokeillut, eeen toki), ja kuluttaa aika vähän bensakoneeksi. Peruutuskameraa piti testailla työmaalla hallin seinää kohti peruuttaen, jolloin yksi asiakas tuli viereen puistelemaan päätään ja ihmettelemään, että mitä me työkaverin kanssa tehdään. Tämä työkaveri kun seisoi siellä auton takana katsomassa, että en ihan seinään asti kumminkaan aja, kun en siitä kamerasta tosiaan oikein ymmärtänyt. Jotenkin vääristää sen kuvan niin hassusti. Mutta kiva auto, ainakin vielä. Katsotaan sitten 3-4 vuoden päästä, joko volkkarin litrainen bensakone on saatu toimimaan niin, ettei se hajoa 80000 km jälkeen.

Kuvia toiste, jos vielä ensi kerralla muistan salasanan.