Ei suju ei. Tai no, "kyllä se kotona osaa". Maahanmeno takkuaa edelleen, mutta jotain edistystä olevinaan on tapahtunut. Maanantain yhteistreeneissäkin pysyi kiltisti paikallaan maassa, kunhan ensin sen olin maahan saanut. Samoin pentukurssinjälkeisen treenihetken paikallamakuu onnistui. Siis kunhan ensin sain Nikken maahan. Jokin tuossa nyt mättää, johtajuusongelmia?

Seuraaminen oli varsin mallikasta yhtenä kotitreeni-iltana, kun oltiin tultu tunnin lenkiltä. Muiden koirien läsnäollessa seuraaminen ei edelleenkään meinaa sujua. Eikä tarvitse edes olla muita koiria, Aki kävi tapaamassa Nikkeä ohimennessään tänään, eikä Nikke to-del-la-kaan viitsinyt näyttää osaamistaan. Luoksetulossakin juoksi ohi... Vaan haasteita pitää ja saa olla. Se on sitten eri asia, riittääkö aika niiden ratkaisemiseen.

Hyppy onnistuu, myös muiden läsnäollessa. Samoin seisominen on alkanut mennä perille. Maahanmeno tökkii ja pahasti, ajattelin jo, että josko piski olisi kipeä ja siksi karttaa maahanmenoa. Vaan ittekseen ollessaan kyllä menee maahan varsin sujuvasti, joten siitä tuskin on kyse. Mutta. Vielähän meillä on aikaa.

Nikkellä on omakin harrastus, tokohan on lähinnä minun harrastukseni. Nikke tykkää jahdata vesimyyriä - ja niitähän täällä lenkkipolkujen varrella riittää! Eilen vihdoin onnisti, ensimmäinen saalis. Paitsi että. Nikke siinä myyrää ravistellessaan tuli päästäneeksi irti, jolloin pieneläin karkasi pellolle päin tien penkalta. Nikke perään ja - plumpsis! Vaikka ojan jääpeite kantoikin myyrän, se ei kantanut pientä lappalaista. Ja emäntäkin vaan nauraa räkätti vieressä...

Mitä tapahtui? Miten se tolleen meni maa alta?

Sinne se meni, *piip*.

Pellolla on turvallisempaa myyrästää!