Taas olisi tarkoitus tehdä suuria ja varsinkin pienenpieniä lupauksia. Mitäs sitä tällä kertaa kehittelisi?

Lemmikillistä

Minä lupaan viedä Pojun ainakin pariin näyttelyyn tänä vuonna.

Minä lupaan olla viemättä Nikkeä yhteenkään näyttelyyn tänä vuonna.

Minä lupaan viedä Pojun ainakin pariin tottelevaisuuskokeeseen tänä vuonna.

Minä lupaan viedä myös Nikken yhteen kokeeseen, jos Poju pääsee avoimeen luokkaan jo syksyllä.

Minä lupaan viedä Pojun myös taipumuskokeeseen, jos olemme ennättäneet sitä varten treenata ja treenit onnistuvat.

Minä lupaan treenata tokoa Pojun kanssa päivittäin.

Minä lupaan, että Nikken ei tarvitse treenata tokoa ihan päivittäin.

Minä lupaan aloittaa Pojun kanssa agilitytreenit omaksi iloksi, kun kärsivällisyys vähän lisääntyy. Emännän.

Minä lupaan, että Nikken ei tarvitse treenata myöskään agilitya.

Minä lupaan rapsutella Nikkeä, kun ei sille näköjään muuta käyttöä tänä vuonna ole.

Minä lupaan rokotuttaa ja leikkauttaa Mustin ja opettaa sen ulkoilemaan hallitusti.

Liikunnallista

Minä lupaan tänä vuonna kävellä sen vähintään 1500 km. Lähinnä pitää siis muistaa laittaa kilometrit ylös.

Minä lupaan tänäkin vuonna pyöräillä sen tuhannen kilometriä kesän aikana.

Minä lupaan käydä vähintään 9 km pyörälenkillä vähintään 2x viikossa kesällä koirien kera. Siitäpä tulee jo kolmannes kesän pyöräilyistä.

Minä lupaan juosta jälleen tänä kesänä viisi kilometriä. Tai enpäs lupaakaan. Ei huvita.

Harrastuksellista

Minä lupaan tänäkin vuonna kantaa korteni kekoon RAY:n tavoitteissa.

Minä lupaan tänä vuonna virkata ne pahuksen verhot ovilaseihin.

Minä lupaan kolmen vuoden sisällä opetella hienon melkein uuden (vain pari vuotta vanhan) järjestelmäkamerani käytön.

Minä lupaan jälleen kasvattaa perunoita, sipuleita, porkkanoita, tomaatteja ja herneitä. Ehkä tällä kertaa paremmalla menestyksellä myös punajuuria ja lanttuja ja kaalia.

Minä lupaan myös kasvattaa jälleen kukkasia portailta pois potkittavaksi.

Minä lupaan lisäksi nikkaroida kaikenlaista kivaa, kuten koirakentän reunalle penkin.

Muuta

Minä lupaan olla liittymättä HumBookiin tänäkään vuonna ja hyväksyn samalla tällä päätöksellä olevani ei-olemassa.

Tavoitteita?

Jo vain, mutta enpäs kerro tälläkään kertaa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille toivottaa Helena.