Meillä oli maanantaina oikein kivaa koirakoulussa. Kaivoin auton perältä rally-tokokyltit ja ruvettiin niille naureskelemaan. Olin jopa ottanut netistä jonkun alo-luokan kisaradan, jota sitten porukalla harjoiteltiin. Olihan se, no, aika mielenkiintoista. Kukaan ei tiennyt mistään mitään, vaikka yksi yrittikin päteä ja olla tietävinään ja neuvovinaan muita. Minulla oli sentään tulostettuna kylttiselosteet, mutta vaikka niitä tavattiin porukalla, meinasi ymmärrys loppua. "Ohjaajan pysähtyessä kyltille, koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan koiran kuono enintään 30 cm päähän ohjaajasta, koiran rintamasuunta ohjaajaan päin. Koira ohjataan oikealta ohjaajan takakautta ohjaajan vasemmalle sivulle perusasentoon istumaan."

Vaan saatiinhan me jotain aikaiseksi. Oikeasti meillä siis oli hauskaa, kun ei niistä virallisista säännöistä niin piitattu ja mentiin ihan vaan sinnepäin. Yritin kyllä jotain mainita oikeista suorituspaikoista ja hymyilevistä hihnoista, mutta suotta. Alla muutama kuva Pojun yrityksistä suorittaa kylttiä, jonka ohjeessa kerrotaan seuraavaa: "Ohjaajan pysähtyessä kyltille, koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan koiran kuono enintään 30 cm päähän ohjaajasta, koiran rintamasuunta ohjaajaan päin. Ohjaaja peruuttaa yhden askeleen ja pysähtyy, sitten kaksi askelta ja pysähtyy, lopuksi kolme askelta ja pysähtyy. Koira kulkee mukana ja ohjaajan pysähtyessä istuu ohjaajan eteen. Lopuksi koira palaa ohjaajan sivulle."

bl08-70-normal.jpg

"Mihin oot menossa takaperin, mää istun nyt tässä!"

bl08-71-normal.jpg

"Vai pitäisi tulla perässä. Elä revi, muista hymyilevä hihna!"

bl08-72-normal.jpg

"Hei loikkaa koira reima!"

bl08-73-normal.jpg

"Mää oon tokokoira, joka on opetettu istumaan vieressä. Tää on semmoinen puolittainen myönnytys edessä istumiselle."

Koirakoulussa mentiin siis kukin vuorollaan rataa ja yritettiin selvitä suurinpiirtein kunnialla ohjeista. Käännös oikeaan, käännös vasempaan, täyskäännös vasempaan, vasen täyskäännös, 360 asteen käännös vasempaan... Kuka näitä kylttejä oikein on keksinyt?? "Spiraali jää koirakon vasemmalle puolelle. Koirakko kiertää ensimmäiseksi kaikki kolme merkkiä, sitten kaksi lähintä kylttiä ja viimeiseksi lähimmän. Merkkien välit ovat 1,5 m - 2 m. Ensimmäisen merkin etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai merkin on oltava kiinni tehtäväkyltissä." Mitä "kylttejä" tuossa muuten kierretään, kai ne kumminkin on merkkejä, mitä pitäisi kiertää? Tai mistä minä tiedän, en ole rally-tokokouluja käynyt.

bl08-74-normal.jpg

Kiertelen ympäri Suomen maan... eiku Pojun.

bl08-75-normal.jpg

Huomaa piskilöisten katseet.

bl08-76-normal.jpg

Melkein pääsin perille!

bl08-77-normal.jpg

Olisin toki voinut jättää edellisen kuvan laittamatta ja väittää, että näin meni heti ekalla kerralla. No ei mennyt.

Vaikka meillä nyt sattumoisin olikin hauskaa, kun koiramme eivät ymmärtäneet sitäkään vähää touhuistamme kuin itse luulimme ymmärtävämme, niin eipä tuntunut laji suurta kannatusta saavan tokohenkisissä kouluttautujissa. Lupasin silti ottaa vielä seuraavallekin kerralle kyltit mukaan, jotta saadaan lisää piristystä arkeen.

bl08-78-normal.jpg

Kuvat otettu kaukolaukauksella kotosalla, senpä vuoksi iso osa kuvista oli tätä luokkaa. Tässähän siis pieni labradori ilmaisi mielipiteensä edessä istumiselle.

Mikäli kuvissa olet näkevinäsi Pojun turkissa mustan läiskän, niin näet aivan oikein. Pieneläin tykkää ryömiä autojen alla. Paikallaan olevien autojen sentään.