Kuten jotkut ovat varmasti huomanneet, minä EN pidä tästä uudesta Vuodatuksesta. Kuvia ei kannata ladata ennakkoon, koska seuraavalla kerralla niitä et enää löydä. Ja kaiken huipuksi juuri äsken reilut puoli tuntia uutta tekstiä kirjoittaneena onnistuin painamaan johonkin "ups"-nappiin ja kaikki kirjoitettu katosi. Että silleen. Otetaan siis uusiksi.

Mutta asiaan.

Eipä tämä oikein keväältä tunnu, vaikka mennään jo maalilskuun lopulla. Lumet eivät ole sulaneet laisin, tai no ehkä hyvin vähän, yöllä on toistakymmentä astetta pakkasta ja päivälläkin nollan tuntumassa. Aurinko sentään paistaa ja ulkoilukelit ovat suorastaan loistavat. Vaan silti ei kevätä. Se hyvä puoli tässä toki on, että eipä ole rapaisia koiria vielä tänä "keväänä" nähty. Hangilla on kiva tallustella, lumikengät olivat vallan hyvä ostos, vaikka halpisversioihin päädyinkin.

Lumikenkä? Miiikä lumikenkä? Eeen ooo nähny sun lumikenkiä!

Wuuu-huuu!

(Nyt muuten tallennetaan luonnos joka välissä...)

Poju löysi tässä yhtenä päivänä ikivanhan luun hankien kätköistä.

Kyllähän tätä vielä syö...

Nikke kaiveli maata kovin kiinnostuneen oloisena muutaman metrin päässä luuta nakertavasta Pojusta, kunnes Pojua alkoi moinen homma vaivata.

Mitä täällä nyt sitten muka on?

Aikansa kaiveltuaan Poju hoksasi, mikä olikaan homman nimi.

Oli muuten MINUN luu!

Moista pullistelijaa Nikke ei kauan jaksanut katsella.

Piä luus, #%&!

Poju ei ihan tähän malttanut asiaa jättää.

Nääkkö ny? MINUN luu!

Niin kerta.

Mihinkäs me jäätiinkään... Ei tää oikein häävi enää ollutkaan.

Jonkin verran kevään merkkejä on kuitenkin ilmassa - Harmi-Katti lähti pihalle!

Vaan jos kumminkin kääntyisin takaisin sisälle?

Hyvä puu, parempi mieli? Ota ota ota!

Aurinko lämmittää ja se piskikin häipyi, mikäs tässä ollessa!

Poju löysi takapihalta koko talven kadoksissa olleen lelun, Pikku-Skunkin.

Minä pelastan!

Ei lähe! Jäässä!

Koita ny sääki!

Ei se lähe irti. :(

Sinne jäi jäätikköön Pikku-Skunkki odottamaan lämpöisempiä ilmoja.

Ollaan siis paljolti liikuskeltu hangilla. Välillä on ollut kamerakin mukana. Joissakin kuvissa näkyvät ladut eivät ole virallisia latuja, vaan naapurin vetämiä, meillekin käyttöön, joskin enempää en tänä talvena aio ehkä kenties hiihtää.

Toiset vaan koheltaa enemmän kuin toiset.

Myyrän kaivuuta Nikken opissa.

Aina ei voi ymmärtää.

Minä eka! Minä minä minä! EIKU EELLE!

Pystykorvainen typättyhäntäinen labbis ja korvaton lappis?

Kuurakoira.

On se vaan nätti!

Eikä tämäkään paha ole.

Tulihan tässä käytyä Pojun kanssa näyttelyssäkin. Onko siitä tosiaan jo pari viikkoa aikaa? Kotisivuilta on voinut tuloksen lukea heti tuoreeltaan, tässä olisi arvostelu:

Halsua 17.3.2013, junioriluokka (kaksi koiraa). Tuomari Leni Finne.

Oikeat mittasuhteet. Luusto voisi olla hieman vahvempi ja sukupuolileima selvempi. Kuono -osa voisi olla hieman täyteläisempi. Vinoasentoiset silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Niukka eturinta. Lyhyt, pysty olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Riittävä askelpituus ja takakulmaukset. JUN EH JUK 2. (EH:n sai se toinenkin junnu-uros, vaikka esiintyi nätisti ja kaikkea, oli puoli vuotta Pojua vanhempi ja paljon valmiimman näköinen.)

Olen enemmän kuin tyytyväinen. Kersahan tuo vielä on, täytti näyttelypäivänä 11 kk, ja kersan arvosteluhan tuo oli. Tosin näyttelyn ainoa labradorin urospentu oli vasta 7 kk ikäinen ja jo selvästi Pojua isompi, joten kaipa Poju vain kehittyy hitaasti. Enpä mitään broileria tosin haluaisikaan - lukuisia sertejä alta kaksi vuotiaana ja nelivuotiaana eläkkeelle. Näyttelyharjoituksia saatamma tarvita lisää, tuomarikin ensi sanoikseen sanoi Pojun lähtevän vielä nahoistaan. Hampaiden näytössä tuli hiki sekä esittäjälle että tuomarille, vaan saatiinpa katsottua. Onneksi oli kärsivällinen tuomari eikä heti lätkäissyt EVAa. Kohtuullisen nätisti juoksi, nenä ei paljon maahan vajonnut, mutta seisomisasento voisi olla parempi. Virtaa oli enemmän kuin viidessä edellisessä kehässä käyneessä labradorissa yhteensä, vaan niin saa ollakin. Ahdas sisänäyttely ei ollut paras mahdollinen valinta ensimmäiseksi näyttelyksi, mutta kunnialla selvittiin. Mikäs tuommoisen koiran kanssa on mennä, joka ei kaikkia muita heti ole syömässä. Päinvastoin... "Tuolla on koira, jee, tuolla on ihminen, jee, kato koiria, jee, ihmisiä, jee jee...". Seuraavaksi Kuortaneelle, toivottavasti edes jokunen karva jää odottamaan turkkiin sinne asti.

Näyttelypäivän iltana kuvattu, Poju 11 kk.