"Sunnuntaina olisi jälleen vuorossa möllitoko. Muutaman viikon kuluttua virallinen toko. Niistä ehkä päivitystä tuoreeltaan."  Näin taisi tulla luvattua - ööö - reilu kuukausi sitten. No ei tullut päivityksiä tuoreeltaan, ei. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai miten se nyt meni.

Mölleissä käytiin joo. Molemmat piskilät alokasluokkaan. Joo. Ideana vallan hyvä, mutta toteutus ontui. Paikallamakuu kahden koiran ohjaajana meinasi olla haastava, pitkälti koska Nikke on huomannut olevansa Uros ja on myös keksinyt Nartut. Kun viereen vielä tuli viikkoa aiemmin juoksunsa lopettanut narttu, niin eihän Nikke malttanut. Meni maahan kyllä ensimmäisellä käskyllä, vaan kääntyi välittömästi (vai jo ennen käskyä?) nokka Viidaa kohti, äänteli äy-äy-äy, ja lähti ryömimään nartun luo. Minä niskavilloihin kiinni, jolloin Nikke-parkaan muka sattui kovasti ja se huusi kuin henkeä vietäisiin. Ego kärsi, oletan. Siinä vaiheessa Pojukin nousi, pysyi kumminkin paikoillaan, kun suuntasin huutoni sinne päin. Pientä härdelliä ja jostain syystä sekä Nikken että Pojun paikallamakuut meni nollille. Amanda senkun makoili kaikessa rauhassa reagoimatta poikain kohellukseen mitenkään, Viida sen sijaan nousi sekin, toivottavasti ei oman karjahteluni takia.

Eihän Nikkeliini keskittynyt mihinkään jatkossakaan. Jatkuvaa ääntelyä, kitinää, vinkumista, jopa haukkua, kun mieli teki jonnekin ihan muualle kuin kehään tottelemaan. Taidettiin me silti toistasataa pistettä saada, kenties.

Pojun kohdalla otin suosiolla nollia, kun halusin edes jonkinmoista seuraamista. Pitelin siis makupalaa kuonon edessä vapaanaseuraamisessa. Liikkeestä maahan taisi mennä aika mukavasti, toki loppuvaihe on edelleen harjoittelematta. Luoksetulo vauhdikas. Seisominen "pienillä" käsiavuilla. Hyppyyn laitoin makupalan esteen taakse ja koirahan hyppäsi ensimmäisellä käskyllä, tosin ei sitten pysähtynyt. En tainnut käskeäkään pysähtymään, kun pääsi yllättämään se hyppy. Vaan kokonaisvaikutuksesta saatiin silti kasi, kun sihteeri käski tuomaria antamaan ainakin sen verran, kun "Poju on niin söpö". Ei me tulosta saatu, mutta se ei tällä kertaa ollut tarkoituskaan.

Virallinen tokokoe 7.8. meni totaalisesti penkin alle. Nikke ei olisi edes halunnut tulla kehään paikallamakuuseen, vaan meinasi jäädä tuomarin jalkojen juureen rapsuteltavaksi. Tuomari töni Nikkeä kehää kohti ja minä kiskoin hihnasta ja yksi vaan jäköttää paikoillaan ja tillittää tuomaria silmiin että "rapsuta!". Huoh. Paikallamakuu nyt kumminkin meni kohtuulisesti, tosin luulen, että tuomari pelkäsi Nikken nousevan. Avoimessa luokassa yksi koira nousi ylös ja tuomarilta hatunnoston arvoinen suoritus, kun meni ottamaan koiran kiinni ennen tämän lähtöä naapuria moikkaamaan. Nikkellä kun nyt on tapana kitistä makuun ajan, siirtyi tuomari lähemmäksi pikku-lappalaista kuin ollakseen valmiina puuttumaan asiaan. vaan eihän Nikke lähde, saattoihan se levottomalta vaikuttaa pään kääntelyineen, mutta itselleni ei tullut ollenkaan semmoista oloa, että koira lähtisi tai edes nousisi.

Hihnassa seuraaminen meni nykimiseksi puolin ja toisin, kun Nikke keskittyi enemmän kehän laidalla sateenvarjoineen seisoneeseen mieheen. Vapaana seuraaminen alkoi mallikkaasti, vaan sitten loppui mielenkiinto. Maahanmenossa oli sikäli huonoa tuuria, että juuri käskynannon yhteydessä joku koira haukkui parkkipaikalla. Nikke kyllä maastoutui heti, mutta kääntyi voimakkaasti haukun suuntaan ja tuloksena 6,5. Taisi myös vaatia toisen istu-käskyn. Luoksetulossa Nikke katseli vain tiellä kulkevaa koiraa eikä noteerannut minua laisinkaan. Kolmannella käskyllä sentään lähti liikkeelle, tosin liikkurin luo. "Hei Niina!" tuumasi koira. Se riitti. Keskeytimme siihen.

Olihan ilta toki lämmin ja Nikkellä oli selkeästi tukala olo, mutta silti harmittaa. Nikke jäi ainakin toistaiseksi tokotauolle.

Tuomarina kokeessa Piritta Pärssinen, pisteitä saatiin kasaan ennen keskeytystä 81,5 (luoksepäästävyys 10, paikallamakuu 7,5, seuraamiset kutosia ja maahanmeno 6,5).

Paikallamakuutreeniä kotosalla.

Lauantaina 17.8. oli Pojun vuoro lähteä matkaan. Käytiin Alahärmässä näyttäytymässä. Sopivasti rupesi satamaan juuri ennen labradorien kehän alkua, siinä naureskeltiinkin tuomarin tauonpitoa, että mahtavat odottaa, että keskellä kehää on lammikko, jotta nähdään, mikä koirista osaa uidakin. Olihan se meidän näyttelyalueelle saapuminen taas melkoinen show. Poju singahteli suuntaan jos toiseen ja tohdin ottaa vain pari askelta yhteen menoon, jonka jälkeen stop ja koira ruotuun. Taas pari askelta ja stop. Jne. Joku ohikulkija siinä noutajansa kanssa kulkiessaan naurahti, että tuommoista se on meillä muillakin ollut... Kyllähän piskilöinen siinä rauhoittui ajan myötä, kehään mennessä oli jo hyvinkin helposti käsiteltävissä. Onneksi niin, sillä junioriuroksia oli pieneen kehään tunkemassa samanaikaisesti kahdeksan kappaletta.

Lähtökiihdytystä. Edellä velipoika Valto. Kuvista suurkiitos Annelle!

Muutama viikko sitten käydessämme Alajärvellä näyttelytreeneissä Pojun kasvattaja Auli kehui Pojua ja sanoi tämän olevan ERIn arvoinen. Juu niin varmaan, tämmöinen rimpula, tuumasin mielessäni. Härmässä kehän laidalla joku, en muista kuka, Aulin tuttu sanoi samaa. Siis että Poju on ERIn arvoinen, kunhan sen saa juoksemaan ja seisomaan nätisti. Mielipiteeni oli edelleen sama, tämmönen rimpulako muka ERIä... Puhumattakaan siitä, että rimpulan saisi seisomaan nätisti.

Ja oho. Sehän seisoi nätisti eikä edes näytä rimpulalta kuvassa. Vähän pulskalta suorastaan.

Poju myös juoksi ihan nätisti. Paitsi siinä vaiheessa, kun se yhtäkkiä bongasi yllään roikkuvan numerolapun. Juostiin yksiksemme kehässä ja yllättäin Poju hyökkäsi numerolappua kohti.

Huomaa tyylikäs keskisormen asento "pysy piski irti mun lapusta!".

Tuomarista poispäin sujui vielä hyvin, mutta tuomaria kohti mennessämme Poju sai kuin saikin lappunsa, kun itse keskityin olemaan törmäämättä tuomariin. Kirkkaanpunaisena nostelin lappua maasta, jolloin tuomari naurahtaen käski laittaa lapun vaikka taskuun. Jep. "Viihdyttävä luonne..." Saatiin kumminkin punainen nauha ja jouduimme kehään uudelleen, kilpailuluokkaan.

Miten niin hallintavaikeuksia kilpailuluokan alkumatkalla?

Siinäpä juoksentelimme neljä ERIn saanutta rinkiä ympäri, kunnes parin kierroksen jälkeen tuomari komensi Pojun keulaan. Hetken kuluttua eteen laitettiin kumminkin toinen koira, joten "jäätiin" kakkosiksi.

Tässä mennään hallitummin kehää ympäri, edellä vielä Valto.

Mikäpä siinä, kyllä meille toinen sija kahdeksaasta junnusta oli ihan riittävä, varsinkin, kun edes siihen ERIin etukäteen uskonut.

Veljekset saman namin äärellä kehän jälkeen.

Kasvattajalla oli kyllä erinomainen päivä, veljekset ERI, sisarpuoli EH, emä PN3 ja emänemä PN4 ROPVET. Ei hassumpaa!

Tässä vielä arvostelu. Tuomarina Satu Ylä-Mononen, asiallinen tuomari, joka otti arvostelussa huomioon koiran iän. Juniorin ei siis tarvinnut olla vielä valmis. Jäi muuten mieleen hampaidenkatsomisessa tuomarin sanat: "On se jännä, miten labradorijunioriurosten hampaiden katsomisessa menee tuplasti niin kauan kuin muun rotuisilla...". Kumma juttu, kun katsoi noita muitakin häkkäräväkkäröitä.

Hyvä koko ja mittasuhteet. Vahva uroksen pää, hyvä luusto. Riittävä eturinta, hyvä runko, hyväasentoinen häntä. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Hyvä turkinlaatu. Viihdyttävä luonne. JUN ERI 2.

Ällös välittäkös koiranohjaajan hölmistyneestä ilmeestä.

Kovasti tekisi mieli lähteä vielä tänä vuonna Seinäjoen näyttelyyn lokakuussa, mutta taitaa nyt tällä kertaa jäädä väliin. Onhan noita näytelmiä tulevinakin vuosina.