Yleisön pyynnöstä vihdoinkin päivityksiä. On tällä blogilla vissiin edes yksi säännöllinen lukija.

Käytiin poikain kanssa möllitokoissa kesäkuun päätteeksi. Nikke osallistui alokasluokkaan ja voi poijat, miten oli onnetonta esiintymistä! Paikallamakuu nyt meni vielä hyvin, paitsi ei noussut ennen kuin toisella käskyllä ylös ja tuomari oli kuulevinaan vinkumista. Minä en kuullut ja kieltämättä ihmettelinkin koiran äänettömyyttä. Hihnassa seuraaminen meni kiskomiseksi puolin ja toisin, vapaana huomattavasti paremmin, Nikke jopa seurasikin välillä. Liikkeestä maahan jälleen sitä haukkumista, taisi muuten haukkua jommassa kummassa seuraamisessakin, jollen ihan väärin muista. Luoksetulo ok, paitsi tuomari rokotti puoli pistettä, kun Nikke "törmää" käteen. Liikkeestä seisominen män huveks, kai se jossain vaiheessa pysähtyi, kun vielä vitonen saatiin. En tiedä, mikä mättää. Paitsi se, että eipä olla treenailtukaan. Vaan hyppy pelasti kaiken! Nikke hyppäsi! Ensimmäisellä käskyllä!! Ja pysähtyi esteen taakse! Ensimmäisellä käskyllä!!! Ja haisteli estettä ja istui omin lupineen! Ilman käskyjä!!! Jee. Mutta kumminkin, edistystä on tapahtunut edes hypyn osalta.

Poju taas... Voi pientä Pojua! Mitään liikettä ei olla taidettu tehdä oikein kokeenomaisesti loppuun saakka, miten lie ollaankin oltu niin saamattomia tämän(kin) asian suhteen. Vaan siihen nähden meillä menikin hyvin! Nyt ei sitten puututa siihen, että jäätiin kuudesta koirakosta viimeisiksi... Paikallamakuu meni erittäinkin hyvin siihen nähden, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Poju paikallamakuussa oli vieraiden koirien kanssa. Jolloinkinhan sekin on aloitettava, olkoot sitten kokeissa. Jäin tosin viiden metrin päähän ja hihnakin oli varulta pannassa kiinni, että saan äkkiä piskin aisoihin tarvittaessa. Vaan ei tarvittu remeliä, nätisti pysyi maassa hän ja nousi vasta käskystä. Jes, jossain ollaan onnistuttu! Seuraaminen hihnassa oli aika järkkyä. Nenä maassa kuin ei olisi ikinä mitään "sivu"-käskyjä kuullutkaan! Loppua kohti petrasi, mutta sanomista oli vielä. Maahanmenossa tippui heti, mutta asento oli vino, paaaaljon vino. Tajusin vaan yhtäkkiä, että eihän me todellakaan olla otettu maahanmenoa samoin kuin ei seisomistakaan niin pitkälle, että koiran vierelle olisin mennyt. Ups. Taisi kumminkin pysyä istu-käskyyn asti maassa. Niitä käskyjä vaan tuli sitten vähän enemmän ja eri versioitakin varmaan. Ennen luoksetuloa tuomari kysyi, päästänkö Pojun hihnasta irti, että ei tarvi remmiä mukana raahata. Minä reippaasti, että joo, kyllähän tämä liike ilman hihnaakin onnistuu. Niin... Samalla sekunninsadasosalla, kun lukko kilahti auki, Poju singahti kentän reunaan kuin ohjus ja siitä riemurallia kentän laitaa edestakaisin. "Jee, irti! Vapaa! OLEN VAPAA!" Hetken siinä toljottelin muiden joukossa monttu auki, kunnes tajusin ottaa makupalapussin taskusta ja heilutella sitä. Niinpä ohjus palasi vierelleni samaa vauhtia kuin oli lähtenytkin. Itse liikkeessä malttoi tosi hyvin odottaa kutsua, lensi vierelle aika haipakkaa ja kääntyi jo ilmassa perusasentoon. Ansaitusti kymppi. Paljonkohan virallisissa kokeissa verotetaan pisteitä, kun ohjaaja koiran tullessa kohti koukistaa polviaan minimoidakseen polvivauriot, jos koiran väistöliike ei onnistukaan? Ei silti, Poju ei ole aikoihin enää törmännyt, vaan hirvittää se vauhti silti. Hirvitti muuten katselijoitakin... Seisominen onnistui yllättävän hyvin, käsimerkillä ja eituu-käskyllä. Vaan takaisinpaluussa meinasi tulla vastaan, kai, mutta kuten aiemmin sanottu, eipä sitä olla muistettu harjoitellakaan. Hyppy nyt meni kuten voi odottaa koiralta, joka ei ole vielä(kään) ymmärtänyt hyppy-käskyä, jos esteen takana ei ole makupalaa. Eikä se sitä käskyä ymmärrä, vaikka esteen takana olisikin makupala, mutta tuolloin on ihan sama, mitä sanon, niin koira hyppää. Erehdyinköhän joskus talvella kehumaan, että hypyn Poju ainakin hallitsee? Tässä kokeessa sanoessani "hyppy!" Poju kyllä hyppäsi - tuomaria kohti. Muutamalla lisäkäskyllä ja käsimerkillä lopulta ylitti esteen kumminkin. Heikohkoista pisteistä (vaikka ykköstulos mölliluokassa tulikin) huolimatta täytyy sanoa, että näytti varsin lupaavalta Pojun tokouran aloitus. Ehkä ensi sunnuntain mölleissä uskaltaudutaan jo alokasluokkaan - tai sitten ei.

Käytiinpä me Pojun kanssa mejä-treeneissäkin. Torstaina rämmittiin ilman koiria pitkin pusikoita ensin merkkinauhojen ja sitten veristen sienien kera. Kompassin käyttö palautui hiljalleen mieleen, paitsi etten ole ikinä tainnut kompassia edes oikeasti metsässä käyttää. Ihan oli hauska huomata, että ei tuo jäljen teko olekaan mitään avaruustiedettä - mutta en aio silti mennä kokeisiin jälkeä kenellekään tekemään. Meillä oli nyt vain 30+30+30 metriset jäljet, virallisissa kokeissa jäljet lienevät kymmenkertaisia pituudeltaan.

Perjantaina päästiinkin sitten itse asiaan. Poju oli täpinöissään, kun mentiin metsään. Olisi varmaan kannattanut käyttää koira kunnon lenkillä ennen harjoitusta, nyt vaikutti siltä, että Pojulla oli kova hätä, mutta ei voinut hihnassa ollessaan muka tarpeitaan tehdä. Mentiin me jälki kumminkin jotenkuten. Alkumatkalla Poju onnistui kiertämään liinansa johonkin näreeseen ja kysyin Aulilta, voinko päästää koiran hetkeksi irti, että saadaan remeli vapaaksi. Kyllähän se kuulemma kävisi, kunhan koira ei karkaa. No ei karannut vielä siinä vaiheessa. Vasta sitten, kun olin jo onnellisesti liinan päässä kiinni ja sanoin koiralle "Mennään!" Ja koirahan meni. Alta aikayksikön kuusimetrinen liina oli luisunut käsieni välistä ja piski singahteli iloisena pitkin jälkeä, teki tyylikkään suunnanmuutoksen kulmassa ja jatkoi matkaa. Eli jäljellä pysyi, ensimmäinen makuu vaan tuli "hieman" huonosti merkatuksi. Lopulta saatiin eläin kiinni ja päästiin jatkamaan. Poju jäljesti emänsä lailla ilmavainuisesti, eikä ollenkaan samoin kuin pentuna tarkasti maata myöten. Kaadolle päästiin kumminkin suhteellisen suoraan. Tätä lajia harrastanemme vielä toisenkin kerran.

Viime keskiviikkona saatiin vihdoin viralliset terveystulokset Kennelliitosta. Pojun tulos pysyi samana kuin lääkärin arvio, lonkat AA ja kyynärät 00. Nikkellä sen sijaan muuttui lääkärin DD:stä pykälän parempaan eli lonkat CC ja kyynärät 00. Parempi näin.

Viime keskiviikkona käytiin myös Nikken kanssa virallisessa tokokokeessa. Tuomarina Veijo Kinnunen, jälleen.

1. luoksepäästävyys 10

2. paikallamakuu 7 (vinkui, vinkui, vinkui, eikä tuomari uskonut, ettei se muka ollut Nikke. Kumma juttu, vaikeahan se on kolmesta koirasta arvioida... Viereinen bc oli ihan sen näköinen, että paa jo piski turpas kiinni, ei tuota jaksa kuunnella. Istumaan toisella käskyllä.)

3. seuraaminen kytkettynä 8,5 (Nikkeksi harvinaisen hyvä seuraamista!)

4. seuraaminen vapaana 0 (viimeiseen täyskäännökseen asti meni kovinkin hyvin, ehkä 7,5-8 luokkaa, mutta sitten... "Hei, mikäs mies sää oot? Rapsuta... No, rapsuta, rapsuta... Oot sä vähän tylsä, mites toi toinen ihminen... Hei! RAPSUTA sä edes, rapsuta, rapsuta..." Naama punaisena hoin "sivu"a ja yritin saada piskiä pois tuomarin ja liikkurin jaloista pyörimästä... Nollille meni.)

5. maahanmeno 9 (välitön maahanmeno, mutta haukahdus verotti pisteen verran)

6. luoksetulo 9 (jäi hetkeksi haahuilemaan nokka väärään suuntaan ennen kuin kääntyi sivulle kättä kuonolla tökäten)

7. seisominen 0 (pysähtyi liian myöhään)

8. hyppy 7,5 (se hyppäs! jeee! Ei mitään hajua, mistä lähti pisteitä, karjuin kyllä aika kovaa vai vaatikohan se kaksi käskyä vai mikä siinä oli? Mä en vaan nyt muista...)

9. kokonaisvaikutus 7,5 (jatkuva kitinä verotti pisteitä)

Pisteitä yhteensä 115,5 eli ykköseen olisi vaadittu vähintään 7,5 seuraamisesta ja kasi seisomisesta. Eli tuskin olisi tullut ykköstä ilman nolliakaan. Vaan tällä kertaa emme olleet viimeisiä vaan vasta toiseksi viimeisiä. Sijoitus 10./11.

Kokeeseen saatiin tällä kertaa kovastikin työvoimaa, kiitokset siitä. Ainoa moitteen sana tulee tupakoitsijoille. Eilen treeneissä keräilin vähintään viisi kourallista tupakantumppeja kokeemme jäljiltä KOULUN ALUEELTA. Seuraavaan kokeeseen pitää varmaan kehitellä jonkinlainen tupakkapaikka, vaikka periaatteessahan tuolla kentällä ei saisi polttaa laisinkaan. Menepäs kieltämään hermosavut kokeeseen osallistujalta...

Markkinaesitykset jäivät tänä vuonna Nikkeltä ja Pojulta väliin. Käytiin kumminkin kävelemässä markkina-alueella, perjantaina menin Nikken ja lauantaina Pojun kanssa. Niin pahoin en elämääni ole kyllästynyt, että molemmat olisin ottanut yhtäaikaa mukaan. Perjantaina vastaantulijat hymyilivät ja kehuivat nättiä koiraa, silittelijöitäkin olisi ollut jonoksi asti, vaikka Nikke koko ajan kiskoi ja jonkin verran kitisikin. Paljonkin kitisi sillä välin, kun lykkäsin sen pahaa-aavistamattomalle tutulle postissa käynnin ajaksi. Sisälle kuului jatkuva "äy-äy-äy". Vaan ei laantunut koirakuume koiranpitelijällä.

Lauantaina oli huomattavasti vähemmän väkeä aamusta paikalla, eikä oikeastaan kukaan kysellyt, saako Pojua silittää. Jostain syystä ihmiset lähinnä kiersivät meidät kaukaa... Ehkä tukeva haara-asento ja remmistä kaksin käsin kiinni pitäminen joka kerta pysähdyttäessä karkotti ihmiset. Yksi vastaantullut pikkutyttö näytti isälleen Pojua kohti "Kato, koila!", vaan kun "koila" syöksähti tyttöä kohti "kato, joku huomasi minut!"- tyyliin, tyttönen katosi isin jalkojen taakse. Kumma juttu. Siis Pojuhan oli kyllä hallinnassa eikä päässyt ominlupineen kenenkään luo kosketusetäisyydelle. Näytti varmaan vaan hallitsemattomalta.

Sunnuntaina olisi jälleen vuorossa möllitoko. Muutaman viikon kuluttua virallinen toko. Niistä ehkä päivitystä tuoreeltaan. Ehkä. Kuvia ei nyt ole tarjolla, tai olisi mejäilystä ja vissiin tokostakin, mutta nyt ei vaan jaksa. Agilitystäkin olisi vielä ollut kerrottavaa, mutta katsotaan toiste.