Mitään jännitys tiivisty. Nikke nousi paikallamakuusta torstaina ja lähti leikkimään naapurin kanssa. Kokeeseen osallistuminen tällä hetkellä erittäin epätodennäköistä. Paitsi että onhan tässä vielä aikaa korjata tilanne.

Todennäköisesti syy nousuun oli varsin yksinkertainen. Nikke ei ollut koko iltana hanskassa, paitsi roikkuessaan siinä, liekö hällä jokin myöhäismurkkuikä menossa. Eipä Nikke maahan-käskyäkään kuunnellut, avustaen piti alas laittaa. Olisi vain pitänyt ymmärtää jäädä vielä lähemmäksi itse, ehkä jotain olisi ollut tehtävissä. Perjantain treeneissä kumminkin pysyi - tosin oltiin kaukana muista ihan yksityisessä paikallamakuuharjoituksessa. Eikä muuten perjantain treeneissäkään kuunnellut mitään.

Keskiviikon arkikoulutuksessa Nikke oli hieman edellisviikkoa paremmin käyttäytyvä otus. Hieman. Nyt ei tarvinnut nostaa herraa syliin, kun muistin avaimet. Avainten helinä saa vähän eloa tuon eläimen aivokopassa ja piski saattaa jopa hetken kuunnella. Ei vaan ole pitemmän päälle hyvä systeemi pelotella koiraa tottelemaan. Niin kuin tuo nyt muka mitään pelkäisi...

Jos jotain positiivista pittä viikon treeneistä keksiä, niin se, että luoksetulo sujuu häiriössäkin. Tämän kirjoitettuani voinkin sitten olla varma, että huomenna ei suju. Samoin hyppy onnistuu.

Liikkeestä seisahtaa, kun ottaa kuonosta kiinni ja pysäyttää. Maahan ei mene millään käskyllä missään muodossa - paitsi kotona keittiössä, kun tiedossa on makkaraa. Seuraa makkaraa, ei minua.

Hieman meinaa epätoivo jo vallata mieltä. Liiallisesta treenauksesta tuskin on kyse, vaikka viime viikolla yhteisiä treenejä olikin ke, to ja pe. Jotain muuta tässä on nyt takana, kotona kumminkin on ihan normaali itsensä ja lenkillä, irtolenkeilläkin, myös. Tulee luokse kutsuttaessa ja silleen. Jos Nikkeä kevättää?

Se treeneistä. Eilen Nikkellä oli kivaa, kun sai tunkea Peetua hankeen. Ja penkkaan. Nuorten poikien ensimmäinen kohtaaminen ja heti oltiin kavereita. Kokoero oli vain semmoinen, että Peetu ei ollut se, joka toista hankeen heitteli. Eipä tuntunut pikkuista snautseria haittaavan, kun koko ajan oli toista kumminkin leikkiin yllyttämässä. Mukava oli katsella piskien leikkiä, vaikka sivusta katsojaa välillä hirvittikin. Olimme kuitenkin Pauliinan kanssa havaitsevinamme, että Nikke selvästi varoi vahingoittamasta Peetua, ei lintannut täysillä penkkaan, vaan vain puolella teholla. Harmi kun ei tullut otettua kuvia. Vaan jo oli Nikke-Nakki väsynyt, kun vihdoin kotiin palasimme!

Eipä alkanut tämä sunnuntai häävisti. Aamulla mentiin Nikken kanssa tuota vähäliikenteistä kylätietä, kun erään talon kohdalla kuului kovaa naukumista. Vaistomaisesti vilkaisin läheisiin puihin, josko joku kissa olisi jäänyt sinne jumiin. Ei ollut puussa, vaan oli maassa. Kyljellään makasi ja selvästi oli huonossa kunnossa, etupää liikkui vähän, mutta takapää ei laisinkaan. Ja valitti. Liekö auton töytäisemäksi jäänyt, todennäköisesti. Aikamme siinä erään pyöräilijän kanssa äimisteltyämme yritimme saada yhteyttä viereisen talon asukkaisiin, että onko mahdollisesti heidän kissansa. Jonkin ajan kuluttua onnisti ja mies tuli kissaa katsomaan. Helpotuksesta huokaisten henkäisi, että ei ole heidän kissansa. Olimme kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että enempää ei anneta kissan kärsiä, joten mies onneksi päätti kissaparan kärsimykset. Toivottavasti omistaja saa kissan kohtalon kuulla, olisi ollut eläinrääkkäystä katsella kissan kipuja pitempään omistajan etsimisen ajaksi. Varsinkin kun kissa saattaa tähän vuoden aikaan kulkea kaukanakin kotoa. Kaikesta tästä huolimatta silti hyväksyn ja ymmärrän kissojen vapaan ulkoilu. Tai tarkentaisinko: leikattujen kissojen vapaan ulkoilun näennäisesti turvallisella alueella.