Ikäänkuin ei nuo tämänvuotiset olkapää-, jalka- ja kylkikivut jo riittäisi, niin pitipähän teloa olkapäänsä vielä uudemman kerran. Nikke flekseineen nykäisi vähän turhan rajusti, kun piti päästä naapurin uutta pentua katsomaan. En vaan ymmärtänyt pitää varaani, kun ensin vaikutti siltä, että Nikkeläinen menee ihan rauhallisesti pentua kohti. Vaan sitten päättikin rynnätä viimeiset metrit ja kun hädissäni painoin "jarrua", tuli äkkipysäys. Muutaman minuutin ajan olin varma, että tuli välitön lähtö päivystykseen, mutta lopulta päätin odottaa maanantaihin (sattui lauantai-iltana, pääpaino sanalla sattui), kun alkoi hieman helpottaa illan mittaan. Mitäpä sitä suotta enää maanantaina lääkäriin lähteä, ihan hyvin minä pystyn oikeallakin kyljellä nukkumaan. Ei vaan, kyllähän tuota jonkin verran välillä jomottaa, mutta eiköhän se siitä vähitellen parane. Tais vaan piski nykäistä olkapään paikalleen.

Nikkellä oli pari viikkoa sitten korvatulehdus. Käsittämätöntä, minulla on ollut luppakorvakoiria 30 vuotta eikä korvatulehduksia ole ollut kuin Niki-labradorilla (keväisin ja syksyisin, kun piti päästä kylmiin/rapaisiin vesiin polskimaan). Nyt on ensimmäinen pystykorva ja heti korva kipeä. Canofitellä selvittiin eli eipä ollut mistään isosta asiasta kyse.

Aamun sarastusta katselemassa.

Tuli sitten ostettua digijärkkäri. Sen verran on tuore ostos, että mitenkään en ole sen käyttöä vielä opetellut, mutta eiköhän tässä vielä ennätetä. Vielä en ole järin vakuuttunut, että kuvien laatu erityisemmin paranee, mutta senhän näkee sitten, kun pääsee kunnolla kuvaamaan. Ei tuonne pimeään viitsi mennä yrittämäänkään, ainakaan, kun sataa vettä ja räntää. Korttiloisii yritin kuvata, mutta tarkennukset menee vielä miten sattuu eikä kuvauksen kohteetkaan meinaa pysyä paikoillaan.

Pallo... Siinä on pallo... Ei oo kauan... Ei...

Ups... EN SE MINÄ OLLUT! ITE HYPPÄS!

Joulukorttirumba on jälleen päätöksessä. Joka vuosi päätän, että ei enää kortteja - ja joka vuosi niitä viimeisenä mahdollisena postituspäivänä postiin kiikutan. Toki suurin osa joulutervehdyksistä lähti sähköpostilla, eipä ole vastaanottajilla roskiinheittämisvaivaa ainakaan. Haluaisin muuten tavata sen henkilön, joka suuressa viisaudessaan on keksinyt ääriviivatarrat, nuo jokaisen joulukorttiaskartelijan tekstityspelastukset. Minulla olisi muutama harva ja valittu sananen sanottavana. Siis oikeasti, kuka saa ne ¤%& tarrat 1) siististi ja ehjinä irti 2) nätisti ja suoraan liimattua? Minä vaan kysyn. Lankesin ääriviivojen ansaan tänäkin vuonna, vaikka niitä onnistuneesti Tampereen käsityömessuilla väistelinkin (miten voikin kutakuinkin joka kojussa olla moisia myytävänä?). Kuvia ääriviivatarrojen loistavasta käytöstä ei ole eikä tule.

Joulukortti-laulukimara ilmaantuu blogiin vielä ennen joulua.