Tulipa tässä jokunen ilta sitten mieleeni, miksi emme pahemmin tavis-remmilenkeillä tuolla kylätiellä käy. Siis pojathan OSAAVAT halutessaan kulkea nätisti, mutta... Jotenkin sitä vaan pääsee huomattavasti helpommalla, kun mennään noita sivuteitä koirat irrallaan tai flexeissä.

Lähdettiin siis iltalenkille. Alku sujui mukavasti, kunnes pääsimme kylätien varteen. Puolen kilometrin päässä näkyi hämärästi joku hahmo edellämme kulkevan (illalla puoli seitsemän aikaan on jo jokseenkin hämärää, selvää en kulkijasta saanut) ja aika pian tulin siihen tulokseen, että mukana oli myös koira. Kulkua nätisti, äkkinykäys jomman kumman koiran toimesta tienvarteen, toinen perässä, jumitusta, mässytystä, liikkeelle, kasiveto päälle, äkkipysäys, maiskutusta, kiskontaa taluttajan taholta, nättiä kävelyä, nelivetoa suuntiin x ja y, "ai siellä on jotain jännää, määki tuun!", jumitusta, mässytystä, maiskuttelua, kiskontaa... Reilun kilometrin jälkeen olin hiestä märkä, vaikka alkumatkasta vielä meinasi tulla kylmä. Mentiin muka vielä koulun pihalle "treenaamaan", mutta plörinäksi meni sekin. Nikke ei malttanut pysyä paikallamakuussa (olisko heijastinliivi häirinnyt tai mahdollisesti se kuuli enemmänkin kaukaisia laukauksia kuin minä kuulin) ja Poju meni sinne tänne nenän mukaan. Koululta takaisin kotiin meni aikalailla samoissa merkeissä kuin menomatkakin, ehkä hiukkasen rauhallisemmin. Aaah, tuskin maltan odottaa talven liukkaita kelejä!

bl1013-01-normal.jpg

Miksi kaikki, aivan KAIKKI Pojun luoksetulokuvat ovat tämännäköisiä??!?

Pojulla alkoivat tehotreenit toissa viikolla. Käytiin ensin torstaina Särkijärven moottoriradan liepeillä paikallamakuutreeneissä ja yhteislenkillä. Otettiin myös luoksepäästävyyttä, josta muuten taitaa tulla meidän heikoin lenkkimme kokeita ajatellen. Paikallamakuu sujui hyvin, vierellä reilun viiden metrin päässä vieras sakemanni. Lenkin jälkeen uusi paikallamakuu, vierellä sakemanni ja porokoira, molemmat samalla puolella edelleen suunnilleen viiden metrin päässä. Luoksepäästävyydessä oli Pojulla suuria vaikeuksia pysyä istumassa, kun IHMINEN tuli kohti. Noin kymmenennellä kerralla malttoi täristen paikoillaan pysyä. Kokeiltiin saman tien käskytettynä muutkin liikkeet, seisomisessa piski yllätti pysymällä paikoillaan vierellepalattaessakin. Pysähtyi myös tosi nopeasti. Maahanmeno oli äärettömän nopea, mutta niinhän se on ollut ennenkin. Seuraamiset hieman haahuilua ja nuuskuttelua.

bl1013-03-normal.jpg

Seuraamista takaa...

bl1013-4-normal.jpg

... ja edestäpäin.

Seuraavaksi kokeiltiin Itäkylässä. Narttu paikallamakuurivissä vaikutti Pojusta hyvin jännittävältä tärinästä päätellen. Kauas en tohtinut lähteä, ehkä kymmeneen metriin, mutta pari minuuttia pysyi joka tapauksessa molemmilla yrityksillä. Paikallamakuissa mukana aluksi Nikke ja sakemanni, sitten sakemanni ja collie. Luoksepäästävyys meni paaaljon paremmin mitä edellisellä viikolla, kolme kertaa piti "tuomarin" vain perääntyä onnistuneeseen suoritukseen. Tai onnistunut ja onnistunut, jalat teputtivat koko ajan ja tärinä oli hirmuinen. Muut liikkeet sujuivat kohtuullisesti, nuuskiminen meinaa olla alussa turhan voimakasta eli tarvitsemme runsaasti treenejä vierailla paikoilla.

bl1013-05-normal.jpg

bl1013-06-normal.jpg

bl1013-07-normal.jpg

bl1013-08-normal.jpg

Eräät menevät maahan vauhdikkaammin mitä eräät toiset.

Sitten mentiinkin Evijärvelle asti. Paikallamakuussa tällä kertaa corgi ja sama sakemanni, mikä joka kerta ollut mukana. Hyvin pysyi, vaikka alustana asfaltti ja ilmeisesti töppöjalka kiinnosti muunrotuisia enemmän. Nikkekin yritti parhaansa mukaan häiriköidä taustalla. Olin jo parissakymmenessä metrissä, aika likimain kaksi minuuttia. Seuraamiset parempia kuin edellisellä kerralla, puutuin välittömästi nuuskutteluihin. Liikkeestä maahanmenossa nousi ensiyrityksellä istumaan, kun käännyin kohti. Oli vissiin jokin hyvä haju kuonossa, kun aluksi kohosi kuono ylemmäs ja ylemmäs ja lopulta nousi koko koira. Toinen yritys samoin kuin liikkeestä istuminen varsin mallikkaita. Liikkeestä seisomista pitäisi ruveta tosissaan työstämään, pysähtyy kyllä aika nopeasti, mutta ei kestä vierelle kävelyä. Evijärvelle olin muistanut ottaa hyppyesteen mukaan ja päästiin sitäkin vähän treenaamaan. Ei ihan vielä meinaa sujua, häiriöt olivat ilmeisesti liian voimakkaita (corgi selän takana ja viereisessä tolpassa sakemannin pissaa...). Hyppäsi kumminkin kohtuullisesti, vaatii näköjään vaan vieraassa ympäristössä runsaasti apuja. Torstaina mennäänkin sitten Alajärvelle kokeilemaan tottelemista.

bl1013-13-normal.jpg

bl1013-14-normal.jpg

bl1013-15-normal.jpg

bl1013-16-normal.jpg

bl1013-17-normal.jpg

Eräillä on myös erikoisehko hyppytyyli.

Oma treenikenttäkin alkaa olla viimeistelyjä myöten valmis, vielä kun Voiman mies saisi lampun paikalleen, niin ei meidän harjoittelu ainakaan olosuhteista voi olla kiinni.

bl1013-22-normal.jpg

Paikallamakuuta. Kuvat omalta kentältä, kamera kauko-ohjauksella.