Eipä ole ollut mielenkiintoa tehdä oikeastaan yhtään mitään. Poikiilla oli taas vaihteeksi kireät välit, liekö jossain taas juoksunarttu lähettyvillä. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut tällä kertaa, emäntäkin pysyi ehjänä.

Epäilin kyllä jälleen Pojun korvia ja kipuja äksyyn käytökseen. Ollaan nyt käyty kahdesti lääkärissä, käyntien väliä oli vajaa pari viikkoa. Vasen korvahan se taas oikkuilee, likainen kuin mikä ja hiivaakin löytyi. Varsinaista tulehdusta ei kuitenkaan ollut, eikä näin ollen Pojulle määrätty antibiootteja. Voin muuten vannoa, että vilkkaan labradorin korvia ei niin vain putsata, jos vilkas labradori on sitä mieltä, että niitä ei putsata. Silti putsaukset ja lääkitykset tuli annettua kahdesti päivässä, vaikka lääkäri ei sitä toisella käyntikerralla tuntunutkaan ihan uskovan, kun korva ei ollut ainakaan parempi ensimmäisestä kerrasta. Luulen, että iso osa lääkkeestä tuli saman tien korvasta ulos, kun otteeni koirasta päästin, joten jatkossa laitoin vielä enemmän ainetta kuin alkuun. Silloin viime kesänähän ohjeessa luki "viisi tippaa vasempaan korvaan", mutta oikeasti, kuka saa laskettua tippoja, kun ongelmana on saada piski pysymään edes sen verta aloillaan, että saa tungettua lääkepullon suun korvaan ja pruutattua aineet sisään? Olevinaan korva on nyt parempi, mutta menemme vielä ainakin kertaalleen näyttämään sitä lääkärillekin. Samalla yritetään, jos saataisiin Pojulle edes pari geenitestiä teetettyä.

Vauhdilla ylös, kontaktikin ok...

... mutta alaspäin tullessa ei ainakaan etujalka osu kontaktille...

... eikä muuten takavarpaatkaan. Aika täpärällä, etteikö osuisi.

Minua varoiteltiin Mustin matolääkityksestä. Kerrottiin, että valitsemani lääke on niin kamalan makuista, että kissaa ei saa sitä ottamaan kuin väkipakolla, murskattuna (lääke, ei kissa) ja suoraan kurkkuun ruiskutettuna. Sittenkin saattaa katti vaahdota ja lääkitsijä vuotaa verta. Hieman hirvitti, mutta kun se nyt vaan on pakko tuokin homma hoitaa enkä aina haluaisi samoja Axilureja antaa, niin olihan se yritettävä. Niinpä puolitin kaksi tablettia, laitoin kissin syliini selälleen, avasin katin suun ja viskasin tabu kerrallaan kurkkuun, käskin Mustin nielaista, toistin neljästi ja homma oli siinä. Ei itkua, ei parkua, ei naarmun naarmua. Onni on ahne kissa, joka syö mitä vain. Varsinkin, jos se katti vielä painaa 7 kiloa eikä ihan yhdellä tabletilla lääkitystä hoideta.

Kissasta sujuvasti lintuihin. Kottaraiset lähtivät muuttomatkalle lokakuun alussa. Hirmuinen määrä tipusia koivu täynnä. Pitihän niitä yrittää kuvata.

Ei näistä oikein mitään selvää saa.

Vähän enemmän zuumausta, mutta vieläkään ei saa mitään selvää.

Valotusta korjattu jälkikäteen, mutta lajimääritys ei vieläkään ole kovin helppoa.

Yksilökuvasta sai jo vähän paremmin selvää.

"Hei kaverit, nyt se tais saada asetukset kohdalleen, MENNÄÄN!"

Ei mennyt ihan putkeen joutsentenkaan kuvaus. Kuulin sisälle, että ilmeisesti juuri sopivasti talon yli olisi menossa joutsenia. Kiireesti kamera mukaan ja kuvaamaan. No, ei "ihan" onnistunut.

On ne siellä, kaksi joutsenta. Aika lailla keskellä kuvaa, koivu vaan on vähän edessä...

Nappasin joskus syyskuun lopulla Nikkeltä saaliin. Tiedä sitten, mistä sen sai. Tai tiedänhän minä mistä se löytyi, mutta en sitä, miksi saalis oli siellä missä oli.

Loppuosaa fasaanista ei löytynyt. Olettaisin kuitenkin linnun olevan aika heikossa hapessa.