Minä en enää järjestele tokokokeita. Tai sanotaan näin: minä en taatusti enää juoksentele sinne sun tänne tokokokeissa muka-kiireen takia. Olipahan kiva herätä aamulla ja huomata, että ei sitä enää tässä iässä pitäisi noin ruveta urheilemaan.

Aamulla ennen seitsemää piskejä lenkille, varttia vaille kahdeksan viemään opasteita paikoilleen ja autoa kentän laidalle "ja laitanpa samalla tuon kehänauhankin tässä joutessani, kun on vielä melkein 10 minuuttia aikaa". Siispä hirmuisella kiireellä kehänauhat nurkista kiinni ja juosten viimeiset muutama sata metriä töihin. Jep. Juosten. Hetki hengähdystä työmaalla ja sitten taas juoksentelemaan, piti hakea päivän lehti sekä auto vielä 300 metrin päästä. Taas piti mennä lujempaa, mitä oikeasti pääsee tai jaksaa, kun pari asiakastakin jäi odottelemaan työmaalle.

Tunnin verran lepuuttelua, paitsi että oli harvinaisen vilkas sunnuntaiaamu töissä. Takasin juoksentelemaan kentälle (mihin mulla muka oli kiire?) ja puoli kymmeneltä hakemaan Nikkeä. Pikku kävelykierros koiran kanssa ja kehän laidalle jännittämään. Niin ja koira autoon, että saa juoksennella edestakaisin sihteerien teltan ja tulostaulun välillä. Koiran kanssa kehään nolaamaan itseni jälleen ja sen jälkeen taas uudelleen juoksentelua sinne tänne ja tonne. Puolilta päivin takaisin töihin lepäämään ja takas kentälle parin tunnin päästä. Onneksi sitten pääsinkin jo keveisiin toimistotöihin kehäsihteeriksi EVL:n ajaksi. Kokeen päätyttyä katselin monttu auki väen katoamista näköpiiristä. Siinä olivat vielä kehänauhat maassa, teltta purkamatta, tavarat kentän puolella hujan hajan siellä täällä, kanttiinin tavarat sentään siistissä pinossa odottamassa autoon pääsyä. Onneksi sentään paikalle jäänyt täysien pisteiden saaja keräsi kehänauhan puolestani ja sain keskittyä teltan purkuun. Mikäs siinä, kotona olin jo siinä viiden maissa purkamassa tavaroita autosta.

Ei vaan, ei se nyt oikeasti niin kamalaa ollut. Etukäteen oli jo tiedossa, että näin saattaisi käydä, koska väkeä nyt vaan ei saatu yhteensattumien vuoksi paikalle kovinkaan paljon. Kanttiininhoitaja teki täyden työpäivän klo 9-16, kokeen sihteeri ei alun perinkään lupautunut olemaan loppuun asti, samoin apusihteerin oli lupa lähteä EVL:n alkaessa, apuapusihteeri hätyytettiin kesken kotiinlähtöaikeiden töihin, joten toki lähti sitten, kun paperityöt oli saatu onnellisesti ohi. Ainoana kentälle jääneenä ja ainoana vimpeläisenä siis jäin lastaamaan tavaroita autoon. Vaan kunhan ensi vuonna pitävät 1-2 koetta Alajärvellä, MINUN ei tarvitse laittaa tikkua ristiin!

Tänä aamuna olivatkin sitten jalat jokseenkin kipeät juoksemisesta. Jos vain malttaisi joskus kävelläkin, niin tuskin olisi ollut mitään kipuja. Vaan kun ei, aina pitää yrittää mennä täysiä. Vaikka en edes tykkää juoksemisesta pätkääkään...