Nikke oli saanut pentutarkastuksessa 6,5-viikkoisena terveen paperit. Kuitenkin nelikuisrokotuksella eläinlääkäri oli kuulevinaan Nikken sydämestä sivuäänen. Pienen sivuäänen. Kuulemma ihan normaalia pennuilla, monilla kuuluu jotain ylimääräistä pienenä, mutta sydän korjautuu itsestään iän myötä. Eläinlääkäri käski olla murehtimatta, uusintatarkastuksessa tulisi käydä, kunhan pentu olisi vähintään puolivuotias, mutta 1-vuotisrokotuksillakin vielä ennättäisi. Hyvähän se oli sanoa, ettei kannata murehtia - yksi koira lopetettu reilu kolme kuukautta aikaisemmin ja toinen menossa samoja teitä, mitäs minä mitään murehtisin. Toiselle eläinlääkärille taisin lähtiessäni todeta, että onneksi ei Nikke ainakaan syöpään kuole, kun löytyi sydänvikakin.

Pumppuvikanen tappaa Pehmoa.

Tulipa sitten aika jättää Akulle hyvästit elokuussa. Kävin edellisenä päivänä varaamassa lopetusajan paikan päällä ja kuuntelutin samalla Nikken uudestaan. Varmana siitä, että mitään ei kuuluisi, siis ylimääräisiä, koska mitään sydänvikaan viittaavia oireita ei edelleenkään ollut. Vaan kuinka ollakaan, edelleen oli kuuluvinaan sivuääni. Sen kummemmin tämän kertaista eläinlääkäriä kommentoimatta, näin julkisesti, sanottakoon, että puheissa vilahtelivat sydänultra ja että Helsingissä tehdään sydänleikkauksia. Että silleen.

Pumppuvikanen mätkii itseään pallolla päähän.

Yritin jatkaa elämäämme kuin mitään ei olisikaan kuulunut. Ultraan menoa harkitsin, mutta koska mitään oireita ei todellakaan ollut (paitsi äkkiähän niitä alkaa pienessä mielessään kehitellä), en mennyt. Pitkään mietin, ilmoittaako kasvattajalle vielä tässäkään vaiheessa, kun mitään varmaa ei ollut sanottavana, mutta odotin kuitenkin lokakuun lopulle saakka. Kasvattajan ohje oli sama mihin itsekin olin jo päätynyt: ultraan HETI, JOS alkaa oireilla, muuten kuunnellaan vielä kerran uudestaan. Lapinkoirilla sydänviat ovat ilmeisesti erittäin harvinaisia, mutta minun tuurillani...

Viimein koitti se päivä, että sain raahattua itseni - ja Nikken - jälleen eläinlääkäriin. Oli yksivuotisrokotusten aika. Kovan pakkasen vuoksi muita koiria ei lääkärissä tällä kertaa ollut, joten Nikken ei tarvinnut kiihdyttää itseään odotushuoneessa.

Sivuhuomautuksena: Ei ole muuten piskiparka vielä ymmärtänyt eläinlääkärin tarkoitusta... Ajoimme pihaan, ja avasin takaluukun: piski täpinöissään, jotta pääsenkö mä mukaan. Jep. Mentiin ovelle päin. "Jee, me mennään sisälle, jee jee!" Veto päällä. Odotushuoneessa ei siis ollut ketään. "Höh, tyhjä! Mutta mennään tonne takahuoneeseen, jee jee!" Ja veto päällä tutkimushuoneeseen. Reppana.

Ei kun Otus pöydälle ja piikittämään. Käsittämättömän rauhallisesti Nikke tällä kertaa oli, liekö ikä jo ruvennut vaikuttamaan, vaiko se, että muita koiria ei todellakaan ollut. Ell Anttia taisi muutaman kerran lipaista nenäänkin. Sitten kuunteluun. Siinä olikin sitten aluksi tekemistä, että sai koiran lopettamaan vinkumisen. Lopulta onnistui vallan hyvin, minä kurkussa kiinni ja ell kaulassa. Siis koiran kurkussa ja kaulassa. Mikä olikaan tuomio? "Ei täältä mitään sivuääniä kuulu, ihan normaalit sydänäänet." Tulimme siihen tulokseen, että mahdollisesti pentuna on ollut jokin pieni reikä sydämessä, liittyen Nikken nopeaan kasvamiseen, mutta kuten ilmeisesti useimmilla samantyyppisillä, reikä on kuroutunut umpeen, kun sydän on saavuttanut kasvussa muun kropan. Tai jotain. Elokuiseen kuuntelutulokseen vaikutti varmasti myös se, että Nikkeä ei saatu rauhoittumaan kuuntelun ajaksi ja sydän hakkasi liikaakin odotushuoneen koirakohtaamisten vuoksi. Mutta lopputulos oli tärkein: Nikke on terve! (Ja nythän sitten puhutaan vain sydämen osalta...)

Terve koira reippaana vastassa emäntänsä saapuessa kotiin tänä iltana.