"Eiköhän olisi syytä lopettaa kuvaukset tältä illalta...?"

Musti saa kunnian aloittaa tämän vuoden kalenterin. Nyt ei ole mitään valmista suunnitelmaa kuvien suhteen, ties vaikka kuvissa vilahtelisi linnunpoikiakin jossain vaiheessa. Tai muuta vanhaa kuvavarastoa. Saapa nähdä. Hyvällä tuurilla päästään jouluun asti, todennäköisemmin ei.

Mustilla on jälleen alkanut vuoden ankein aika. Ulkoilemaan pääsee vain viikonloppuna, kun minun kissallani ei ole mitään asiaa pihalle pimeän aikaan. Eipä Musti ihan hirveästi ole ulos hinkunutkaan ja sunnuntainakin taisi olla vain pari tuntia ulkoilemassa. Toista se on kesällä, kun kattia saa metsästää vielä puolilta öin sisätiloihin. Eipä kissani saa olla öitäkään pihalla.

Tässä taannoin, taisi olla kevättä?, eräänä sunnuntaina naapuri soitti keskellä kaunista sunnuntaipäivää. Kyseli, jotta onko Musti kotona. Vastasin sen liehuvan jossain ihan pihalla ja että kuis niin? "No kun emäntä näki hetki sitten, kun kettu juoksi tuon pellon poikki ja hetken päästä meni takas päin ja sillä oli jotain mustaa, isoa mustaa, suussa...". Voin vakuuttaa, että iski pieni paniikki. Järki sanoi, että ei kettu Mustille pärjää eikä ainakaan kovin äkkiä 7,5-kiloista kattia nappaa, mutta siitä huolimatta panikoin. Kissittelin Mustia ensin joka suunnalta ja kiertelin siellä täällä. Yleensä Musti tulee kutsusta hyvin luokse, paitsi jos ei satu huvittamaan. Vartin verran etsiskelin alustavasti ja pyrin sitten jatkamaan hommiani. Eihän siitä mitään tullut, kun päässä pyöri koko ajan "Musti, kettu, kettu, Musti, kissa, kettu...". Meniköhän toinen vartti ja Herra Musti tallusteli kaikessa rauhassa pellon reunaa kotia kohti ja katseli hieman ivalliseen tapaansa, jotta onko ollut ikävä.