Niin. Kesähän nyt on. Kalenteri näyttää kesäkuuta, aurinko paistaa ajoittain jopa pilvettömältä taivaalta (nyt juuri on tosin aika harmaata), linnut laulelevat. Ulkona melkein tarkenee t-paitasillaan, kun äkkiä käväisee, hallaharsoja levitellään harva se yö perunoiden ja mansikoiden päälle, esikasvatettuja kesäkukkia ja tomaatteja rahdataan sisälle ja pihalle edestakaisin. Sisällä on päivittäin harkinnassa, josko kumminkin laittaisi vielä lämmön päälle, mutta mitä turhia. Melkein 17 astetta on ihan hyvä lämpötila. Niin että kyllä, kesä on täällä.

Hetken toukokuussa näytti jo huolestuttavalta. Meinasi trooppinen ilmasto yllättää. Hellepäiviä hellepäivän perään niin että Harmi-Kattikin oli jo läkähtyä, pienestä paksuturkkisesta lappalaisesta puhumattakaan. Illallakaan ei voinut ulkona olla, kun äkillinen lämpöaalto aiheutti hyttystulvan ja miljoonat hyttyset odottivat verenhimoisina oven takana sopivia uhreja. Sisällä oli tukahduttavan kuuma, vaikka ikkunat olivat kaiken yötä auki. Ja kun ikkunat olivat auki, pihan alivuokralaisten laulelu alkoi häiritä muutenkin häiriintyneitä yöunia aamuyöllä puoli neljältä. Mutta onneksi helteet ovat nyt ohi, ja menivät ohi ilman ukkosia kaiken lisäksi.

Mutta vielä on kesää jäljellä. Koirakoulutusta pitäisi taas aloitella, agilitya ja arkitottelevaisuutta. Agilityn aloittamisessa on vain yksi este, esteiden puute. Noin niinkuin Agility ABC -kirjaa lainatakseni. Ehkä ensi viikolla saan esteet haettua Itäkylästä. Arkitoko piti alkaa huhtikuussa, piti alkaa toukokuussa, pitäisi alkaa kesäkuussa, mutta saa nähdä. Vetäjät ovat väsähtäneitä, mutta jospa vain saisimme alajärveläiset mukaan, että joka toinen viikko koulua Vimpelissä ja joka toinen viikko Alajärvellä, niin ehkäpä sen koulutusvuoron kerran kahdessa kuukaudessa jaksaisi. Ehkä.

Ensi viikolla pitäisi jälleen saada aikaiseksi Järvis KK:n jäsenlehti. Eiköhän siihenkin taas juttuja ja kuviakin kerry, vaikka kerjäämällä niitä siihen pitääkin hankkia. Tai sitten tässä lehdessä laitetaan uhkaukset käytäntöön: kuvia Nikke eestä, takaa, istuu ja makaa. Onneksi nyt on kumminkin tulossa ainakin vuosikokouksen jutut sekä metsästyskoirapuolella on aktivoiduttu, puhumattakaan niistä joistakin kuvista, mitä tuli heti edellisen lehden ilmestymisen jälkeen. Kunpa ihmiset hoksaisivat, että niitä kuvia ja juttuja voisi todellakin lähettää pitkin vuotta, kyllä ne jossain vaiheessa lehteen päätyisivät.

Oheisessa kuvassa Nikke tutustumassa tunnistusnoutokapuloihin, nuorenahan on aloitettava.