Kaikenlaista on tässä puolentoista kuukauden aikana sattunut (kirjaimellisestikin) ja tapahtunut, tässä lyhyt tiivistelmä. Kuvia ei nyt tällä kertaa vielä tipu, ei ole kuvainspiraatiota.

Heikohkosti sujuneiden möllitokojen jälkeen ollaan treenattu enemmän tai vähemmän tosissaan Pojun kanssa. Tähtäimenä oli tokokoe juhannuksen jälkeen eli 25.6.. Aika pian kävi selväksi, että kokeeseen voidaan kyllä mennä, mutta paikallamakuu jätetään väliin. Paha treenata, kun treeniseurana on vain sama vanha tuttu koira, Nikken lisäksi siis. Treenikaverilla sen sijaan meni paikallamakuu sen verran hyvin, että houkuttelin heidätkin kokeeseen, vaikkei kaikki yksilöliikkeet nyt ihan hallinnassa olleetkaan.

Vaan emmepä sitten kuitenkaan Pojun kanssa kokeeseen päässeet, vaikka ilmoittautumisen laitoin hyvissä ajoin menemään ja maksunkin taisin suorittaa jossain vaiheessa. Pojulla on ollut toisen korvan kanssa pieniä ongelmia jo pitkin kevättä ja sitä on yritetty puhdistaa kotikonstein ja lääkärin tipoin.  Viikkoa ennen juhannusta käytiin lääkärissä tarkistuttamassa, onko korvassa tulehdusta tai punkkeja, kun töhnä ei vain vähentynyt. Pikatestit kertoivat, että ei, ei ole korvapunkkeja, ei hiivaa, ei tulehdusta. Seuraavana päivänä vielä varmistui, että viljelyssäkään ei mitään ihmeempää ollut. Päädyimme tulokseen, että korva on vain niin likainen, että sitä kutiaa sen vuoksi. Lääkärissäkään Poju ei ollut ollenkaan kipeän oloinen, pikemminkin örisi tyytyväisenä, kun tohtori korvaa ronkki. Ell sanoi, että voi olla, että korvan joutuu puhdistamaan rauhoituksessa, mutta kokeiltiin kumminkin vielä uusia tippoja. Jokunen päivä meni hyvin, mutta sitten juhannuksena Pojun korva kipeytyi silmin nähden, päätellen siitä, että koira roikotti vasenta korvaa aivan päätä myöten. Pojulla oli myös ärsytyskynnys hyvin, hyvin matalalla ja kävipä kertaalleen Nikken kimppuunkin. Maanantaina soitin lääkäriin, että nyt varmaan viimeistään olisi syytä tehdä se korvanpuhdistus rauhoituksessa, kun ei tästä enää mitään tule. Niinpä tiistaina tuikattiin pieneen koiraan (32,9 kiloa) piikki ja putsaus alkoi. Töhnää tuli monta pumpulitupollista ja lopulta lääkäri pääsi kuin pääsikin kurkistamaan puhtaaseen korvaan, mitä näkyy. Paha tulehdus, pikatestissä oli näkynyt myös hiivaa. Ei kuulemma ollut edellisellä kerralla näkynyt, kun silloin käytetyt korvatipat tappavat hiivan eikä näin ollen testi antanut oikeaa tulosta. Tulehdus oli vissiin muhinut siellä likakerroksen alla, joten sitäkään ei päässyt huomaamaan edellisellä kerralla, näin päättelin ihan itse. Vaan nyt ollaan menossa parempaan suuntaan, putsaus ja tippoja pari kertaa päivässä on vielä ainakin viikon verran ohjelmassa. Ensi maanantaina kontrolliin.

Käytiinhän me ennen korvaepisodia taipparitreeneissäkin. Hienosti haki Poju-pien variksen, kunhan ensin pääsi tuulen oikealle puolelle ja sai koko tirpasta edes vainun. Vaan eihän sitä voinut minulle suoraan tuoda, piti käydä esittelemässä kaikille muille ensin. Onkos joku jossain vaiheessa puhunut jostain luovutusharjoituksista?? Onkohan niitä tehty lain??? Uimaan Poju ei sitten olisikaan halunnut mennä. Eihän tuo ole harjoitellutkaan kuin semmoisissa vesistöissä, missä saa ensin kahlata ja sitten vasta vähitellen uimaan, täällä treenipaikalla olisi pitänyt hypätä suoraan uimaan. Hyvin Poju kuitenkin damit haki (luovutus olikin sitten taas toinen juttu, mutta toisaalta ohjaajamme sanoi, että velipoika on samanlainen...), kun ovela koiraeläin ymmärsi jäädä rannalle odottamaan, että dami tulee kohdalle. Oli meinaan aikamoinen tuuli tuolloin ja damit kyllä rantautuivat hiljakseen. Toiste emme olekaan treeneihin menneet, kun pitää saada tuo korva kuntoon ennen isompia uintiharjoituksia.

Poju siis ei päässyt tokokokeeseen, joten Nikkeliini joutui tuuraamaan. Senhän nyt tiesi jo ennakkoon, kuinka tulee käymään, mutta en kehdannut jättäytyä pois kokeesta, kun olin sinne Marjon ja Noenkin yllyttänyt tulemaan. Sitä paitsi kokeessa oli muutenkin osanottajakato, vain neljä alo- ja kolme avo-koiraa. Ylempiä luokkia ei pitänytkään olla. Sunnuntaina kiireesti kokeiltiin yksi paikallamakuu Noen vierellä, kun eihän Nikken kanssa ole tehty niin sitten yhtään mitään melkein vuoteen. Mitä nyt paikallamakuita Pojun vierellä kotona. Mentiin siinä sitten muutkin liikkeet, jotka menivätkin ihan kohtuullisesti pitkän tauon huomioon ottaen. Ääntelyä vain meinasi olla, vaikka pientähän se oli siihen nähden, mitä oli tulossa...

Keskiviikkoiltana sitten menimme reippaasti kokeeseen. Tuomarina oli Nikken jo miljoona kertaa ja minut kaksi miljoonaa kertaa nähnyt Veijo Kinnunen, jonka jalkoihin Nikke meinasi tällä kertaa jäädä istuskelemaan kehään mennessä. "Mee sää vaan, mää jään tänne rapsuteltavaksi", vaikutti koira tuumaavan.

1. luoksepäästävyys 10 ("Rupeaisit sinäkin jo miehistymään, kitiset kuin akat", tokaisi tuomari Nikkelle koiran luota poistuessaan...)

2. paikallamakuu 7,5 (aloitti rauhassa, mutta sitten vinkui ja vinkui ja vinkui ja lopuksi ennakoi istumisen. Sitten aukesivat haukkuhanat.)

3. seuraaminen hihnassa 6 ("vähän" oli hihna kireällä miltei koko ajan)

4. seuraaminen vapaana 5 (perusasennot jäi tekemättä ja muutenkin koira oli jossain hukassa. Ei kuitenkaan tällä kertaa poistunut tuomarin ja liikkurin luokse)

5. maahanmeno 7 (nopeasti maahan, taisi ennakoida istumisen, HAUKKUI. Kuten tuomari totesi, liike meni hyvin, mutta äänitehosteita ei olisi tarvittu)

6. luoksetulo 9 (I'm so happy... Pisteen vähennys tuli vissiin vinohkosta perusasennosta ja taisipa ruveta piskilöinen haukkumaankin ennen kuin liike katsottiin päättyneeksi)

7. seisominen 0 (haukku jäi edellisen liikkeen jäljiltä päälle ja kun lopulta sain koiran edes hieman vaikenemaan, sillä oli niin kova vauhti, että kulki ainakin metrin edelläni, eikä Nikke todellakaan sieltä pysähdy)

8. hyppy 6,5 (vaati kaksi käskyä, liikkui hieman kun siirryin koiran viereen, ennakoi istumisen ja HAUKKUI!)

9. kokonaisvaikutus 5 (ei varmaan ollut nolla tai jopa kehästä ajaminenkaan kaukana, Nikkellä oli hieman liikaa asiaa tällä(kin) kertaa)

Pisteet yhteensä 123,5 p, kolmostulos ja sijoitus neljäs neljästä koirasta. MUTTA ME SAATIIN TULOS!! Tyytyväinen olen, että tulos saatiin, meni yli odotusten. Erittäin tyytyväinen olen luoksetulon ysiin, tätä odotettiin koko viime kesä. Haukkuminen vei hermot ainakin ohjaajalta, mahdollisesti myös tuomarilta ja katsojilta, mutta olipahan ainakin koiralla kivaa. Senhän pitäisi olla pääasia? Toivottavasti seuraavaan kokeeseen päästään jo Pojun kanssa, siellä saakin sitten jännittää ihan muuta kuin haukkumista.