Kesä rupeaa jo olemaan niin pitkällä, että linnunpoikasetkin ovat lähteneet pesästä. Sinitiaiset pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa jo touko-kesäkuun vaihteessa, eikä uusia vuokralaisia vielä ole kamerapönttöön tullut (siis tää ei ole niitä tienvarsilla olevia pönttökameroita). Monesti siellä kumminkin heinäkuussa on uusi pesue tulossa. Tämänkeväinen poikue onnistui erinomaisesti, kahdeksasta munasta lähti kuusi poikasta maailmalle. Tosin sitä en voi tietää, miten pitkästi porhalsivat, kun samassa pihapiirissä oleskelee tikkoja, orav(i)a, harakoita ja variksia. Ja Nikke.

Tikkaperheelle kävi köpelösti pari viikkoa ennen juhannusta. Liekö sama pariskunta pesinyt pihan lahossa koivussa jo viime vuonna, ensi vuonna ei ainakaan enää samat ole asialla. Isätikka joutui pärjäämään yksinään viimeisen viikon, kun äititikka oli ottanut hörpyn liikaa ja hukkunut sadevesitynnyriin. Täytyy sanoa, että pahalta tuntui kuunnella uroksen kutsuhuutoja, kun juuri olin yhden tikan kuoppaan peitellyt. Ilmeisesti isätikka kuitenkin hommassaan onnistui, koska ainakin kaksi poikasta pesästä lähti. Saas nähdä, vieläkö ensi kesänä saan käpytikkalapsosten kaameaa kiljuntaa kuunnella. Siis oikeasti, yksi poikanen huusi taukoamatta ainakin aamukuudesta iltayhteentoista! Ei ihme, että emänsä päätti hukuttautua.

Haavan hormista, kitisevät nälkäänsä korven rumpalit, puolikaljut poikaset, jussilta lähtee lento (Juha Aaltoila). Runosta kiitos Marjatalle. :)

Meinasi jo ruveta kone pätkimään eikä kuvansiirrot onnistuneet, tuli jo lähetettyä juttukin nettiin tuplana, mutta nyt vissiin taas pelittää.

Pikkasen voisi kyllä pupuset pysyä kauempana tästä pihapiiristä. Jokunen viikko sitten aiheutin yleistä pahennusta retuuttamalla Nikke-nakkelia pitkin tietä kotia kohti, kun oli piski karannut jäneksen perään. Onneksi kello oli jo yli yhdentoista illalla, niin ei oikein kovasti liikennettä ollut. Uskomattoman kova ääni tuosta koirasta silti lähtee, vaikka varmasti kipu ei ollut fyysistä vaan pelkästään henkistä. Tai sitten toi on to-del-la herkkä. Mutta asiaan, kuinka kukaan voi pitää rusakoita nätteinä?

Mää en oo täällä, mää en oo täällä, mää en oo täällä...

Kurkikuvan nappasin vaihteeksi siskon kotitien varresta. Samanlaisia näkyy tiput olevan kaupungissakin.

Tässä eräänä iltana yritin saada taas vaihteeksi Harmi-Kattia sisälle. Vartin yli 11 vielä kävin kiertämässä lähistöllä ja kissittelemässä, mutta neitihän ei tule kutsusta kotia hyvällä säällä. Puoli kahdentoista maissa avoimesta ikkunasta kuului kummallista ääntä. Ensireaktiona oli, että kyseessä on jokin lintu. Hetken päästä jo ryntäsinkin pihalle varmana siitä, että huutaja onkin loukkaantunut kissa. Ei ollut kissa, vaan kissaa härnäävä lehtopöllö. Tai härnäävä. Siinä se lenteli Harmilaisen yläpuolella ja huusi varoitushuutojaan. Niin että kyllä pöllö kissan kotiin ajaa, vai miten se sanonta menikään?

Tänään päätin selvittää iltalenkillä, mikä lintu pitää kovaa huutokonserttia lähimetsikössä. Taisipa olla pari lehtopöllön poikasta.

Kuvan laatu nyt ei paras mahdollinen ole, kun piti hätäisesti edes yksi kuva saada, ja kuvattavat (kyllä, niitä oli itseasiassa kaksi) karkasivat jatkuvasti.

Nikke tapasi ensimmäistä kertaa eläissään heposen ihan läheltä ja luvan kanssa. Aluksi mentiin varovasti hihnassa

ja hetken päästä näytettiin jo isolle eläimelle kieltä.

 

Että semmoist tällä kertaa. Vielä yksi söpöstelykuva loppuun: