Tein tänään uuden aluevaltauksen: kävin elämäni ensimmäistä ja todnäk myös viimeistä kertaa Tupperware-kutsuilla. Piti kyllä alunperin käydä vain huikkaamassa naapurin ovella, että kiitos kutsusta, mutta ei kiitos, mutta ei minua päästetty lähtemään saman tien. Sielläpä sitten istuskelin tunnin verran katselemassa, kun mummelit pääosin +70-v katselivat ja kehuivat toisilleen Tupperware-astioitaan. Ja heittivät papat muualle mölyämään. Siinä vaiheessa, kun joku tyynen rauhallisesti kaivoi esille 150 e yhtä kattilaa varten, meikäläinen häippäisi takavasemmalle. Juu ei, varmaan ihan hyviä ja käytännöllisiä ja laadukkaita ja silleen, mutta ei kiitos. Vaan tulipahan käytyä ensimmäistä kertaa naapurissa ovea pidemmällä kylässä (ovella kävin sentään jo parin vuoden täällä asumisen jälkeen tammikuussa 1999, kun vihdoin tunnin kaivamisen jälkeen nöyrryin hakemaan apua tielle hankeen juuttuneelle volkkarille).

Nikke on ollut ihan mahdoton piippailija reilun viikon. Vaan nyt kun oikein ajattelen - nyt se on hiljentynyt! Mikä lie vaivannut, juoksunarttu todennäköisin vaihtoehto, mutta luulisi, että silloin olisi lähtenyt hajujen perässä välittömästi irti päästyään. Kyllähän se on omille teilleen meinannut lenkillä jäädä, mutta ei mitenkään pitkäksi aikaa. Mm. kertaalleen viime viikolla postinhakureissulla. Postilaatikolle on meiltä matkaa reilu parisataa metriä suorinta tietä, mutta ollaan nyt ruvettu menemään pitempää reittiä kahden naapurin ohi kiertäen. Matkaa kertyy vajaa kilometri. Mentiin kohtuullisen hallitusti ja kohtuullisen yhtä matkaa ensimmäiselle naapurille asti. Jäinpä siihen hetkeksi juttelemaan ja Nikke touhusi omiaan. Hetken päästä jatkoin matkaa ja kutsuin Nikkeä mukaan - ei näkynyt, ei kuulunut. Mitäpä pienistä, ajattelin, kohta poitsu hoksaa jääneensä yksin ja tulee perään. Ei tullut, ei näkynyt, ei kuulunut. Kutsuin toisen naapurin tienoilla uudestaan - ei edelleenkään näkynyt. Haitanneeko, arvelin, kyllä se sieltä yksinkin kotiin osaa. Hain postin ja noin sata metriä ennen kotia yritin tähytä ensimmäisen naapurin suuntaan, näkyykö piskiä. Olevinaan näkyi, ja kutsuin luokse. Voe poejat, siinä olisi vinttikoirakin (joku pieni ja raihnainen vanhus) jäänyt toiseksi, kun Nikke lähti 300 metrin päästä pyyhkäisemään kotia kohti! Vauhtia piisasi ja kun koira viimein pääsi luokseni, alkoi julma hyppiminen "jätit minut yksin, minne menit, mulla oli ikävä, JÄTIT minut!!!". Reppana. Sen jälkeen taas ei olekaan jättänyt minua näkyvistään.

Käytiin me tässä ennen kovempia pakkasia treenailemassakin. Seuraamisessa 50-prosenttinen katsekontakti. Liikkeestä maahanmeno nopea, seisominen nopeutunut, istuminen alkaa sujua ilman käsimerkkiä. Paikallamakuussa valahtaa lonkalleen, mutta en aio asiaan puuttua. Jos menee pisteitä niin menköön. Vaan luoksetulo on sitten pilalla. Itsepä pilasin. Kutsuin tarkoituksella, kun koira ei ollut kuulolla. Ekalla kutsulla ei, tokalla tuli. Hitaasti. Uusi yritys. Sama juttu, häiriötä läheisellä tiellä ja silti kutsuin. Ekalla ei, tokalla tuli. Kolmas yritys. Vieläkin häiriötä. Ekalla vilkaisi ja oli lähteä, tokalla tuli. Vasta neljännellä yrityksellä tuli ensimmäisestä kutsusta. Mutta hitaasti eikä osannut tulla perusasentoon, kun piti tarkkailla tien tapahtumia. Jos jotain positiivista pitäisi keksiä, niin tuli kuitenkin lopulta luokse eikä lähtenyt tielle vieraan koiran perään. Viidennellä kerralla tuli ensimmäisellä käskyllä vauhdikkaasti ja lopetettiin sillä erää treenit riehumisleikkiin ennen perusasentoa.

Tuli sitten pakkaset. Eipä tarvitse Harmilaista yrittää pihalle, metrin päässä käy ulko-ovella kääntymässä ja äkkiä takaisin patterin päälle. En kyllä ole ihan varma, päästänkö pihalle pakkasten lauhduttuakaan, kun jokin Eläin on pyörinyt tuossa pihapiirissä. Liekö minkki. Lumisateen jäljiltä heikosti hangella erottuvat jäljet, kaksi n 3 - 4 senttistä painaumaa vierekkäin, seuraava pari 25 - 30 sentin päässä. Hännästä ei näy merkkejä, eli tuskin on rotta. Lumikon jäljiksi varmasti liian pienet, mutta minkäs kokoinen lienee kärppä? Minkki nyt ensimmäisenä tuli mieleen, kun niitä on täällä ennenkin epäilty olevan. Oli mikä oli, toivottavasti pistelee vesimyyrät poskeensa.

Ei oo kissin elämää tämä, ei, TAHTOO LÄMPIMÄÄN!