Viikko sitten kylänkierrosaamulenkillä hämmästelin kummastelin suunnattomasti, kun koirat käyttäytyivät varsin nätisti. Ei rimpuiluja, ei äkkinykäisyjä, ei vetämistä. Hikikin tuli vasta ihan loppumatkasta, ihan vaan reippaan kävelyvauhdin ansiosta. Tajusin kyllä varsin pian syyn moiseen omituiseen käytökseen: sataa tihuutti vettä, joten muita koiranulkoiluttajia ei ollut kierroksella vielä käynyt. Mutta olipas rentouttavaa, kerrankin!

Eilen palattiinkin sitten normaaliin. Lenkin puolivälissä taisimme herättää koko keskustan uinuvan väen, kun Nikke bongasi jo pentuaikaisen ihastuksensa tien toisella puolella. Aino tuli lopulta samalle puolelle tietä, mutta eipä ollut pojilla mitään asiaa lähelle. Yritystä oli silti, ensin Nikke singahteli tyttöä kohti suunnasta jos toisesta vastassa olevista hampaista huolimatta ja sitten Poju yritti samaa. Eipä siinä nauramatta voinut olla, kun Poju kerta toisensa jälkeen yritti lähennellä Ainoa, ja aina, kun tyttö esitteli hampaitaan, Poju pyörähti ympäri. Siis jaloillaan, ei sentään kierähtänyt selälleen.

Lenkkeilykelit ovat parantuneet huomattavasti parin viikon takaisesta. Oma tie alkaa olla enimmäkseen sula, muutama jäinen pätkä enää. Sen sijaan metsätiet ovat täysin jään peitossa vielä. Käytiin viime viikolla pitkästä aikaa kokeilemassa siellä kävelyä valoisaan aikaan. Ilman liukuesteitä lenkistä ei olisi tullut mitään´.

Liukasta? No ehkä hieman. Koiria en alkumatkasta tohtinut päästää irti lain.

Metsän puolella oli vielä luntakin.

Varsin jäinen oli tämäkin pätkä, johon kertyy talvella kinoksittain lumi. Pellot ovat lähes lumettomia.

Murheenkryynitienpätkä on saanut puolen metrin kerroksen uutta mursketta!

Kuvassa oikealla lumipaakki, keskemmällä myyräkoira.

Vähän on lunta pelloilla.

Hieman hirvitti Pojun seikkailut ojan jäällä...

... varsinkin tässä vaiheessa.

Lumipyöriäinen nauttii olostaan!

Nikke on parin vuoden tauon jälkeen jälleen muistanut myyrät. Postinhakureissuillakin Nikkeläinen hyppii kuin alppikauris tasajalkaa pellolla kuunnellen myyrien ääniä. Poju singahtelee perässä, kun ei se raukka itse mitään löydä.

Tuolta kuului jotain!

BANZAIII!!

Pahus, ei mennyt hanki rikki...

Uudestaan!

Musti on tykästynyt ulkoilemaan. Katti on vähintään pari tuntia päivässä aamuisin ulkona ja useamminkin menisi, jos pääsisi. Tässä yhtenä päivänä varis innostui kiusaamaan kissaa kävelemällä lähemmäs ja lähemmäs ja kun katti meinasi hyökätä, lintu lähti räkäisesti nauraen lentoon.

"Mää tohin kääntää sulle selkäni, lällällää!"

"Buahahhaa!"

Saattaapi kissille tulla tukalat oltavat, kunhan linnut rupeavat pesimään.

Keskiviikkona olisi tarkoitus aloittaa jälleen yhteistokoilut. Tänään vähän Pojun kanssa jo muisteltiin, mites ne liikkeet menivätkään, ja kyllä, tuo koira saisi helposti 199 pistettä alokasluokasta, jos sillä olisi osaavampi ohjaaja! (Luoksepäästävyydestä ei Poju voi kymppiä saada, oli ohjaajana kuka tahansa...) Miksei tokossa voi olla samanlainen systeemi kuin joissakin jäniksenajokokeissa eli että tietyn kahden viikon aikana ohjaaja voi ilmoittaa tuomarille ajan ja paikan, missä koira suorittaa ajokokeen tai siis tässä tapauksessa tokokokeen. Sain nimittäin viimein kysyttyä ajokoiraihmiseltä, mitä ihmettä ovat jäniskoirien kahden viikon kokeet. Ei, ohjaaja ja tuomari eivät mene kahdeksi viikoksi metsään kuuntelemaan koiran ajohaukkua...