Poju aloitti vihdoin viimein oikean tokoharjoittelun. Tokihan kannattaa aloittaa yhteistreeneissä eikä missään nimessä ensin kotona. Tässä pari perusasento- kuin myös seuraamiskuvaa, kuvista kiitos Leilalle. Emme me oikeastaan mitään muuta yrittäneetkään treenata, ensikertalaiselle tässäkin oli tekemistä.

bl0413-59-normal.jpg

bl0413-60-normal.jpg

bl0413-61-normal.jpg

bl0413-62-normal.jpg

Vielä Nikken miete autonperällekytketyksijoutumisesta:

bl0413-63-normal.jpg

"Ootas vaan, kun tuut lähelle..."

Olisihan ilmeenkin pitänyt kertoa - Nikke yritti joka kerta ohi mennessäni napata lahkeesta kiinni, jotta olis hänen vuoronsa nyt.

Tokihan me NIkkenkin kanssa kokeiltiin liikkeet läpi. Hieman häiritsee herraa toiset koirat, mutta kuitenkin saatiin kaikki liikkeet kohtuullisesti onnistumaan. Luoksetulosta varsinkin tykkään kovasti, vauhtia piisaa jälleen. Paikallamakuussa meinaa vinkua eikä yhdellä käskyllä maahan mennyt (voi johtua myös siitä, että jouduin käskyttämään toisia samalla), mutta hyvin pysyi maassa, vaikka vieressä koira nousi useampaankin otteeseen (ihan aloittelija, osa nousuista käskystä ja osa omin päin). Hyvää häiriötreeniä oli tuo, vaikkei Nikkeä todellakaan edes häirinnyt. Liikkeestä seisomisessa yritän ottaa epämääräisiä "melkein pysähdyn" -askelia, toimisi, jos en sekoaisi jalkoihini. Ei varmaan mene läpi kokeessa, mutta saahan sitä yrittää. Liikkeestä maahan menee nopeasti ja pysyy myös. Hyppy ok, paitsi meinaa nuuskia estettä hypyn jälkeen.

Evijärven koulutuksessa Pojussa oli virtaa samaan malliin kuin aiemminkin. Sillä erolla, että nyt mokoma pääsi muutaman kerran moikkaamaan toista koiraa ilman lupaani. Poju on oppinut äkkitaktiikan - heti, kun huomioni siitä herpaantuu, koira nykäisee äkkiä viereistä koiraa kohti. Ja minä perässä. Onneksi tuo ei kumminkaan mitään tee ja "hyökkäyksen" kohteeksi joutuneetkin ovat vain ilahtuneet kaverista. Vaan eihän tuo silti käy laatuun.

Kokeiltiin Evijärvellä myös jalkojen välistä pujottelua. Kuulemma isänperintönä on Pojun pujotteluinto tullut, meni meinaan aika näppärästi kahdeksikkoa jalkojen ympäri, kunnes sekoiltiin hihnan kanssa. Isänsä on vissiin samanlainen pujottelija, velipoika ilmeisesti myös.

Laitetaanpas loppuun vielä pari mitenkään juttuun liittymätöntä kuvaa.

bl0413-67-normal.jpg

"Mun luu on tämä, pysykää kaukana."

bl0413-69-normal.jpg

"Ai höh, ei Nikkeä kiinnostanutkaan."

bl0413-68-normal.jpg

"Vaan tuoltahan lähestyy kissa..."

bl0413-66-normal.jpg

"Piä piski luus, ei kiinnosta minuakaan!"