Tulipa sitten perjantai-iltana lunastettua lupaus. Kävin uimassa. Tai siis "uimassa". Eipä näillä uimataidoilla paljon muuta kuin räpiköidään. Ihan vaan siksi oli mentävä järveen, kun on tullut aikoinaan sanottua, että sitten uin, kun on ollut yli 25 astetta lämmintä vähintään kaksi viikkoa. Koska minua ei ole päästetty unohtamaan lupausta, se oli sitten uitava. Ei siinä kastautumisessakaan mennyt paljon yli varttituntia.

Nikke räiväili oikein kunnolla Alajärven näyttelyssä. Mentiin asenteella "pentuhan saa paljon käytöstään anteeksi" ja niinhän siinä lopulta kävi. Räksytys alkoi heti, kun käännyttiin näyttelyalueelle. Korvia pidellen hyppäsin autosta ulos ja odottelin pari minuuttia, että piski edes vähän vaimenee. Rokotusten tarkastus sujui vielä hyvin, samoin kiertely alueella ennen kehään menoa. Nikke ravasi oikein nätisti, kun otettiin viimeisiä harjoituksia kehän reunalla. Pysähtyi kohtuullisesti seisomaankin. Kunnes mentiin kehään.  Teki mieli esittäytyä kehän jälkeen ihmisille: "Hei, olen Helena, Järviseudun kennelkerhon tokokouluttaja...". Olisi varmaan ollut hirmuinen tungos meidän kerhoon. Katsoin kuitenkin parhaaksi häipyä vähän äkkiä näkymättömiin.

Nikken kilpakumppanina oli 7-kuinen, varmaan kymmenen senttiä Nikkeä pienempi pentu, joka liikkui oikein nätisti ja pysyi asennossa tosi hienosti. Oli vain tuomarin mielestä liian pieni. Nikke liikkui nätisti kahdella jalalla hamuten hampaillaan minun housunlahkeita tai käsiä. Pysyi asennossakin varmaan puoli sekuntia kerrallaan ja väliaikoina iski hampaita ranteeseeni. Tai riekkui muuten vaan. Antoi katsoa hampaat ja kopeloida muutenkin, kun tuomari oli niin nopea liikkeissään, että piski ei sitä kerinnyt tajutakaan. Tuomari kävi ykskaksyllättäen tarraamassa Nikken takajalkaankin tarkastaakseen, jotta kannuksethan siellä - koira ei inahtanutkaan. Mitä nyt vähän syöksähti tuomaria päin ja sanoi naps naps. Kerpele. Taisinpa olla väriltäni sävy sävyyn lippalakkini kanssa. Kirkkaanpunaisen lippalakkini kanssa. Sanoisinko, että jonkin aikaa saa odottaa, ennen kuin seuraavan kerran itseäni näyttelyyn vien tuon riekkupellen kanssa.

Tässä vielä arvostelu: Kermanvärinen, keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea urospentu, jolla vielä hieman kevyt pää, hyvä runko, riittäväluustoiset raajat, jotka saisivat kulmautua takaa paremmin, kannukset rumentaa. Keskentekoinen turkki, hyvä häntä. Normaali luonne ja liike. PEK1 KP ROP-pentu.

Ja räpellystä. On se vaan nykyään helppoa. Yksi pieni näppäimenpainallus ja vot - kaikki tämänvuotiset lähetetyt laskut olivat työkoneelta pois, pois, pois.  Kaikkinensa moiseen operaatioon kului vain muutama sekunti, kun HelpDeskiltä sentään tuhraantui pari tuntia, että saivat laskut takas.

Käytiin Nikken kanssa illalla pitkällä pyörälenkillä (elekää hermostuko, 7 km ja keskinopeus noin 8 km per h, kyllä 8-kuinen sen kesti hyvin). Takaisin tultua Nikke jäi pihalle läähättämään ja itse menin sisälle nettiin surffailemaan. Hetken päästä kuulin avonaisesta ikkunasta, jotta "Mennään vähän ravia" ja lähdin heti ravaamaan. Tai taisi mennä laukaksi. "NIKKE TÄNNE!!!" Ja menihän se sinne, kun hoksasi taustajoukkojen saapuneen. Nikke kävi varmaan alta kymmenen metrin päässä heppasista (menivät siis tuota meidän hiekkatietä meidän talon ohi), vilkaisi taakseen, että missäs ne apujoukot viipyvät, kauhea huuto "TÄÄÄÄLLLÄÄ" ja piski tuli takaisin. Eli vähällä räyhäyksellä selvittiin.