Se on sitten kevät. Väittävät ainakin. Koirakoulukin on alkanut, kahdesti ollaan jo sielläkin käyty. Täytyy sanoa, että ensimmäisellä kerralla pitkän tauon jälkeen oli aika epätoivoinen olo koulutuksen jälkeen - väy, väy, väy, viu, hau, hau... Ei niin sitten minkäänlaista keskittymistä! Onneksi ei oikein paljon väkeä ollut näkemässä ja ennen kaikkea kuulemassa tulevan tottelevaisuusvalion kouluilua.

Vaan tänään meni jo paremmin. Nätisti pysyi pieni Nikke-nakkeli paikallaan maassa, kun kävin muita koiria tervehtimässä - vaikka joku hullunrohkea kissakin oli päättänyt koulutusta tulla seuraamaan. Siinä se Nikkeli makoili ja katseli kissin suuntaan, vähän taisi kitistä, mutta tällä kertaa se suotakoon. Kun kerran pysyi. "Virallisemmassa" paikallamakuussa Nikke pysyikin ihan hiljaa vaihteeksi, vaikka olin jo hieman kauempana. Tai ehkä juuri siitä syystä oli hiljaa. Harmi vaan, että ei meinannut sinne maahan mennä, taisi vaatia pari kolme ylimääräistä käskyä, käsimerkin ja vielä muutakin, ennen kuin maahan meni. Kaksi minuuttia pysyi, vaikka viereisen koiran luo palattiin jo aiemmin ja tämä viereinen köllötteli rapsutettavanakin. Siinä vaiheessa kun punertava vieraslajinen katselijamme lähti kulkemaan koirarivistön takaa päätimme keskeyttää harjoituksen.

Hihnassa seuraaminen käskytettynä sujui varsin hyvin. Pientä kontaktin katoamista, eikä oikeastaan niin pientäkään, oli havaittavissa, mutta tulihan se mukana. Ja todellakin edellisviikkoon verrattuna suoritus oli suorastaan loistava. Vapaana ei sitten mennytkään niin hyvin. Jossain metrin säteellä kyllä pysyi, mutta kontaktista ei tietoakaan. Liikkeestä maahanmeno suhteellisen vauhdikas, pieni viive nousussa istumaan. Seisomisessa pysähtyi vasta parin koiranmitan jälkeen - ei hyvä lain. Luoksetulo ensimmäisellä yrityksellä hyvävauhtinen puoleen väliin, jonka jälkeen alkoi imuroida muiden pudottamia makupaloja maasta. Uusi yritys, erittäin hyvä. Ehkei kumminkaan tarvitsisi minun hanskaani hampailla haparoida vierelle tullessa...

Harmi-Kattia kevättää, ei uskoisi leikatusta tyttökissasta. Eilen jäi pihalle useammaksi tunniksi, kun ei millään viitsinyt tulla sisälle minun lähtiessäni töihin. Ilmeisesti ulkoilu ei kumminkaan vielä ole niin mukavaa kuin kissi luuli, kun tänään kelpasi tulla kutsuttaessa takaisin sisälle.

Näitä kuvia Harmilaisesta saa tasaisin väliajoin, siitä vaan on kiva hypellä aitatolppien päälle tasapainoilemaan.

Kuten Harmi-kuvastakin näkyy, lumet alkavat sulaa. Tässäpä pari kuvaa takapihalta, samassa paikassa seisten kuvattu, ensimmäinen kohti etelää ja toinen luoteeseen:

Melkein pääsisi haravoimaan...

... tai sitten ei. Kuvan oikeassa reunassa ja Nikken takana 120-senttiset aitatolpat, "risut" Nikken vierellä kuvaavat kukkapenkin paikkaa. Ei taida ihan heti krookokset olla näkyvillä?

Lisää kuvia. Tämmöistä meillä, kun olen töihin lähdössä:

"Mites olis, leikitään? Se lähti jo..." "Ootas vähän... Se mihinkään vielä mennyt..."

"Kato joo, kuvaamassa meitä!"

"Mää tästä lähenkin..." "Sanoiko joku jotain..."

On sitä lunta vielä paikoitellen aika runsaasti. Tämän talven lumet tulivat aina kovan tuiskun kera, vieläpä siten, että aina tuuli samasta suunnasta. Niinpä navetan taakse sitä valkoista tavaraa on kertynyt aika runsaasti.

Ei ihan pääse pieni koira katolle, ehkä vielä viime viikolla olisi onnistunut.

Laitetaanpas loppuun kuva linnunpöntöstä, joka on tarkoitettu erikoisuudentavoittelijoille. Pikkaisen haastetta.