Ollaan viime aikoina ihan vaan oltu. Tänään tuli vähän eloa elämään, kun Pojun kasvattaja kävi vierailulla. Nätisti Poju variksen löysi, luovutuksen kanssa on vielä tekemistä. Ensimmäisellä kerralla meinasi jopa murrata, jotta minun lintu, näpit irti, mutta seuraavilla kerroilla antoi ihan hyvin ottaa linnun suustaan. Pikkuisen meinaa pudotella liikaa, ja leikkiä.

Aulin kanssa saatiin vähän paremmin mittailtuakin Pojua. Punnituksissa on ollut ongelmana, että saan kyllä Pojun ilmaan, mutten pysty katsomaan lukemia. Nyt onnistui - painoa ilmeisesti jo liki 30 kg. Siltä se kyllä tuntuikin... Korkeutta mahdollisesti 56 cm eli ruvetaan olemaan riittävissä mitoissa. Varmaan massan mukana tulee vielä sentti - pari, mutta tämäkin jo periaatteessa riittäisi.



Poju päivää vaille 8 kk, kuva Auli.

Tulipa jälleen sorruttua joulukorttikuvaukseen. Tämmöisiä olisi tarjolla... tai ehkei kumminkaan.



"Jo riitti kuvaaminen!"



"Olisko näin hyvä?" No ei oikeestaan...



Nikken todellinen luonne paljastui?


Olihan siellä jokunen onnistuneempi kuva, ettei sentään näillä mennä.

Tuli tässä jälleen aiemmin syksyllä ostettua uusi kamera. Kyllähän tuo järkkärikin on ihan kiva, mutta piti saada semmoinen, millä voi ottaa kuvia läheltä JA kaukaa tarvitsematta pelailla eri putkien kanssa. Tää on aika kiva, seuraavat kuvat on otettu kaikki samasta paikasta.



Ei zoomausta. Tarkkasilmäinen havainnee valkoisen joutsenrivistön kutakuinkin keskellä kuvaa.



Vähän zoomausta...



... ja vähän lisää. Nyt jo erottaa aika hyvin, mitä on kuvattu.



Optisen zoomin viimeisin kuva, muistaakseni.



Tässä mentiin jo digitaalisen zoomin puolelle. Yhtään kuvista ei ole jälkikäteen rajattu.


Varmaan olisi parempia kuvia, jos kuvaajalla olisi vakaampi käsi ja jos kuvaaja osaisi  / viitsisi kuviaan muokkailla ennen nettiin laittoa. Luin nimittäin joltain keskustelupalstalta, että KUKAAN ei laita kuvia nettiin muokkaamatta. Ihan varmasti KUKAAN laittaa, ei minua ainakaan haittaa tippaakaan, vaikka kuvina olisi jotain muitakin kuin täydellisesti onnistuneita tai vähintäänkin täydellisesti muokattuja kuvia. Kuvista välittyvä tunnelma on se tärkein. Niin ja eihän KUKAAN myöskään käytä kamerassaan automaattiasetuksia. Paitsi minä.

Mutta nyt jatkan joulukuvien muokkailua. (Lue: rajausta ja kuvatekstejä.) Huomenna pitäisi jatkaa joulusiivousta, ettei tarvitse jouluaan keittiön komerossa viettää, se kun on kutakuinkin ainoa kunnolla siivottu kohde tässä talossa tällä hetkellä, hyllyjenvaihtoineen kaikkineen.

Tässäpä vielä pari kuvaa, pojat ovat joskus ihan kiltistikin keskenään. (Niin ja nehän EIVÄT nuku snägyssä...)