Käytiin Nikkeliinin kanssa tokoilemassa. Maanantai-iltana murehdittiin, kun oli niin upea ilma, ja koe olisi vasta keskiviikkona, kun lupailtiin sateita. Koko tiistain satoi ja jatkoi satamista vielä keskiviikkonakin, olimme jo varautuneet rapakokeeseen kuten joskus takavuosina. Vaan sade loppui sopivasti muutamaa tuntia ennen koetta ja kun kenttä oli maanantaina käyty lanaamassa, ei vesi jäänyt siihen ollenkaan pahasti pinnalle. Kiitosta vaan kentänhoitajan suuntaan. Eli lopulta saimme kumminkin ihan hyvän kelin koetta ajatellen, joitakin koiria tuntui kostea kylmä maa haittaavan, mutta noin niinkuin yleisesti ottaen olihan tuo +10 asteen lämpötila taatusti koirille mieluisampi kuin viimekesäinen +25 ja ylikin astetta. Paitsi että eipä tuo tuntunut Nikkeä auttavan sittenkään.
Tältä näytti kenttä koepäivänä n klo 14, muutamaa tuntia ennen koetta.
Elikkäs kokeeseen. Tavoitteena oli, että Nikke olisi hiljaa ja saataisiin jostain pisteitäkin. Emme saavuttaneet kaikilta osin tavoitteita, mutta saatiin kumminkin pisteitä ja tulos oli paljon parempi kuin Kokkolassa.
Kokeen tuomarina Veijo Kinnunen.
1. luoksepäästävyys 10 (toki)
2. paikallamakuu 10 (JEEEEEEEEEEE!!!! Meni maahan ensimmäisestä käskystä, sanoi ehkä pari kertaa iu-iu, mutta muuten oikeinkin rauhallinen makoilu. On tässä töitäkin kyllä tehty.)
3. seuraaminen kytkettynä 6,5 (tuli se siellä jossain mukana, hihna kiristyi täyskäännöksissä, perusasennoissa sanomista)
4. seuraaminen vapaana 6,5 (katso edellinen, paitsi hihna ei kiristynyt)
5. maahanmeno 8,5 (hitaahko ja nousi vasta kun liikkeenohjaaja oli sanomassa kii-tos)
6. luoksetulo 9 (aika reipas, tullessaan taas vaihteeksi hamusi kättä, liekö siitä mennyt pisteitä, en muista)
7. seisominen 8 (seisoi lähes heti - ja seisoi - ja seisoi - ja seisoi, eli perusasento jäi taas tekemättä)
8. hyppy 0 (sanonko mä mitäajattelen? En sano. Hyppäsi kyllä ekalla käskyllä ja silleen, mutta meinasi jatkaa kehästä ulos. Karjaisu pysäytti, mutta samalla meni pienellä pasmat sekaisin ja koira kiersi esteen ja tuli vierelle.)
9. kokonaisvaikutus 7 (en olisi itse antanut noinkaan paljon)
Kokonaispisteet 146, kakkostulos, ykköseen olisi ollut mahdollisuus hypyn seiskalla, sijoitus kuudes kahdeksasta koirasta. Tyytyväinen olen ma.
Edelleen urputan samaa kuin aina ennenkin. Nikke tarvitsisi runsaasti häiriötreenejä lisää, vaan mistäs niitä saa, kun koulutuksissa ei käy väkeä. Ja jos käy, ne ovat niitä samoja kuin aina ennenkin. Kai se on vaan treenailtava koemaksun hinnalla.
Nikken paikallamakuuseen alan olla todella tyytyväinen. Jos sen maahan saa menemään, niin siellähän se näköjään pysyy kans. Tällä kertaa kokeen kaikki koirat pysyivät aloillaan koko kaksiminuuttisen, mutta nähtiinhän se Kokkolassa, että Nikkeä ei haittaa, vaikka vierestä lähdetään. Kitinä on vähentynyt huomattavasti, nyt tuomari pisteitä antaessaan sanoi 9,75, kun hieman vinkui, mutta pyöristettiin sitten ylöspäin. Meidän eka kymppi paikallamakuusta.
Seuraamiset olivat aivan kauheita. Ei kontaktia, ei kaikkia istumisia, käännöksissä jätätti. Ne istumiset, mitä herra suvaitsi tehdä, tulivat siinä vaiheessa, kun liikkuri jo käski eteenpäin. Mutta tulihan se enimmäkseen mukana kumminkin.
Luoksetulon vauhtiin olin tässä kokeessa ihan tyytyväinen. Tuli reippaasti laukalla ainakin melkein loppuun asti, ei tietoakaan semmoisesta hitaasta lönkyttelystä, mitä Kokkolassa nähtiin. Vierelletulon käteenkosketukselle en saa mitään, ei ole treeneissäkään aikoihin ollut makupalaa kädessä ja silti se pitää joka kerta tarkistaa. Vaan enhän MINÄ koske koiraan vaan koira minuun, ei pitäisi nollille siis mennä.
Maahanmenossa ja seisomisessa edelleen sama ikuinen ongelma, hidas. Kokeissa näköjään siihen päälle vielä onneton perusasentoon nousu/lasku. Tuomarikin seisomisliikkeen jälkeen totesi, että hyvinhän se seisoi - ja seisoo edelleen. Juu, eipä istunut ei.
Hyppy vaikutti alusta lähtien jokseenkin epävarmalta. Siis ei niin, että olisin epäillyt, ettei hyppää, ei tällä kertaa näin, vaan ihan muuten. Nikke rupesi katselemaan kehän takana olevaa koiraa tai sitten se kuuli suklaapaperin rapinan, en tidä kumpaa, mutta joka tapauksessa oli sen oloinen, että kohta lähtee. Niinhän siinä meinasi käydä. Onneksi piski kohtuullisen hyvin tottelee pysäytyskäskyä - treenaillaan rusakoilla kotioloissa - joten ei ylittänyt kehänauhaa. Vieno seiso-pyyntöni kuulemma pysäytti liikenteen Helsingissäkin. Sitten tulikin se moka. Luotin liikaa, että kyllähän se sitten pysähtyy, kun esteen luokse on kävellyt, vaan eipäs pysähtynyt. Eli JOS olisin sanonut uudestaan seis, niin ehkäpä olisimme saaneet vielä hypystä pisteitä. 6,5 ainakin, että olisimme päässeet 159 pisteeseen. Joten haitanneeko sinänsä.
Kokonaisvaikutukseen varmasti vaikutti, että Nikke ei oikeastaan ollut mukana ollenkaan. Jatkuvasti piti komennella ja anella ja kaikkea. Luoksetulon jälkeen alkoi vielä haukkuminenkin kehässä, niin että se siitä hiljaisesta kokeesta. Nikke päästi kaikki ilmoille, mitä siihen asti oli saanut pidäteltyä. Eli kesti siis pikkuisen pitempään kuin toukokuun kokeessa, jossa meteli alkoi jo paikallamakuun jälkeen. Enpä tosiaan itse olisi moisesta esityksestä antanut sitä seiskaakaan. Vaan jospa sitten reilun viikon päästä Lapualla menisi paremmin (tai käy kuten Kokkolassa, vieraalla kentällä). Toki Lapuan kokeeseen pitäisi ensin ilmoittautua.
Voittajaluokan aikana kävin hakemassa Pojunkin paikalle, kun näkyi järjestään kaikilla muillakin pentu mukana olevan. Kun päästiin koepaikalle, olin turhan huolimaton autosta tullessani. Poju karkasi. Se ei tykkää pakettiautossa matkustamisesta, mutta enhän minä sittenkään osannut tuohon varautua. Enkä ainakaan siihen, että kun Poju siitä singahti lähellä kulkeneen terrierin luoksen, niin Nikke hermostui ja karkasi myös autosta, suoraan terrierin päälle. Eihän se sinänsä ollut kuin rähähdys ja Nikke irtosi heti käskystä, mutta kumminkin. Luulenpa omistajien järkyttyneen eniten, ainakaan terrieri ei tuntunut olevan moksiskaan koko episodista.
Eilen aamulla, kun vettä vaan satoi ja satoi, alkoi taas tokomasennus nostaa päätään. Tuli jo mieleen, että kunhan tämä koe saadaan kunnialla tai kunniatta läpi, niin se on sitten loppu. Enempäti en kokeita ole järjestämässä, kun tuppaa aina menemään jossain päin pieleen eikä oma väki ilmoittaudu mukaan. Enpä tiedä, jotenkin mieli muuttui kokeen edetessä, kun ensinnäkin reipasta ja iloista talkooväkeä oli pilvin pimein mukana, sää selkeni, JärvisKK:laiset osallistujat tekivät hyviä tuloksia (luokkavoitot alokkaassa ja avoimessa, ylemmissä ei meikäläisiä olultkaan) ja Nikkekin meni ihan kohtuullisesti. Eikä ihan oikeasti näissä kokeiden järjestämisissä ole kova homma, ainakin kun delegoi kutakuinkin kaikki hommat muille. Niinpä tänä aamuna jo suunniteltiin ensi vuoden kokeita, vaatimattomasti toukokuussa, kesä-heinäkuun vaihteessa iltakoe, elokuun alussa iltakoe sekä vielä neljäs koe syyskuussa. Jos vaan saadaan porukka lupautumaan järjestelyihin ja osallistumaankin, niin mikä jottei? Ainoa harmi näissä järjestelyissä on, että meillä ei ole omaa liikkeenohjaajaa. Eikäpä noita runsaasti muuallakaan lähettyvillä ole. Onneksi yksi tuomareista tuo oman liikkurin mukanaan, päästään pikkuisen halvemmalla, kun ei tarvitse kaksia matkakorvauksia maksella.
Mutta se tokosta, varautukoot tokotoimikuntalaiset kokouskutsuun joskus lähiaikoina.
On se vaan sittenkin nätti, vaikkei kokeissa pärjättäisikään.
Jokunen sana vielä noista muistakin elikoista. Pojulla vaan vauhtia piisaa, välillä liikaakin. Vaikka kuinka yritän estää muualla kuin aukealla paikalla juoksentelut, niin pitää vaan ängetä kärryjen ja koneiden alle. Pari viikkoa sitten Nikke paineli kärryn ali edellä - ymmärsi kumarrella - ja penikka perässä - ei ymmärtänyt kumarrella. Kaamea kopsahdus kuului, ja pelkäsin vähintään kallon haljenneen. Vaan ei, kohta taas mentiin kuin viimeistä päivää. En tosin antanut enempiä juoksennella, kun pelkäsin mahdollista aivotärähdystä kumminkin, vaan säikähdyksellä siitä selvittiin.
Tänä iltana ei ihan yhtä hyvä tuuri käynytkään, kun piti alittaa puimuri. Tottakai Nikken perässä. Ja vauhdilla. Taas kuului kopsahdus, tosin lievempi kuin edelliskerralla. Kun pentu sitten tuli näkösälle, se huitoi etujalalla silmää kohti. Mitään en nähnyt, joten ajattelin, että kunhan kolahti vaan ja vähän jomottaa tai jotain. Käytiin pikkaisen kävelemässä, taaskaan en antanut riekkua enempää. Kun oltiin jo kotiin palailemassa, vilkaisin Pojua vähän tarkemmin. Okei, silmäkulmassa pieni haava. Ei onneksi tälläkään kertaa lopulta mitään vakavampaa, pikkuisen tuli verta, mutta näyttää lähinnä joltain itikanpuremalta. (Niin että elä Auli ollenkaan ala suunnitella Pojunpelastusoperaatioita.)
Noku isoveli juoksuttaa joka paikkaan, naapurin varastoilta tulossa.
Kissiä meinaa kesättää. Kauniilla ilmalla saa odottaa aika myöhään, että neiti suvaitsee kotiutua. Koetta edeltavänä iltana käytiin Nikken kanssa puoli yhdentoista aikaan etsimässä, missä Katti mahtaa luurata. En tiedä, mitä Nikke näki tai luuli näkevänsä, mutta yhtäkkiä se säntäsi kohti kantatietä. Kuulin vain lähestyvän rekan äänen ja huusin niin lujaa kuin keuhkoista lähti NIKKE SEIS, NIKKE SEIS, TÄÄÄÄÄLLLLLÄÄÄÄÄ! Naapureista viis, eiköhän nuo ole jo huutoihini tottuneet. Ja koira pysähtyi ja kääntyi takaisin. Ehkä siellä ei sittenkään ollut mitään mielenkiintoista? Kattikin muuten kotiutui vartin sisään.
Ai pihalle? Ai mää vai? Elä unta nää, siellä sataa. Meen sit illalla...
Lopuksi vielä satunnaisotoksia.
Ei olla enää samankokoisia.
Koita siinä sitten selvitellä kehänauhoja...
Mitä siinä vahtaat? Syön apiloita, so what?
Kommentit