Elämäni ensimmäinen ja viimeinen joulukalenterihaaste on saatettu enemmän tai vähemmän kunnialla päätökseen. Katselijoitakin on ollut moninkertainen määrä normaaliin verrattuna, joka tosin ei ole sikäli paljon, että normaalisti päivittäisiä vierailijoita blogilla käy semmoinen ehkä viisi. Max.

Kalenterikuvista suurin osa on otettu samana päivänä kuin on julkaistu. Muutama edellisenä päivänä, yksittäisiä jonkin aiemman päivän kuvausten yhteydessä ja yksi Nikke-kuva kaksi vuotta sitten. Tonttu ja pojat -kuvista ensimmäinen otettu 10 sekunnin ajastimella, toiseen tarvittiin kuvausapua ja kolmas otettu kaukosäätimellä. Kuvia ei ole käsitelty muuten kuin rajaamalla ja pienentämällä, joistakin kuvista on toki muokattu punaisena tai vihreänä hohtavat silmät normaaleiksi.

Seuraavaksi tulossa niitä hylättyjä kuvia, ja niitä muuten on paljon.

Alussa oli vaikea keksiä mitään sopivia kuvausaiheita. Kokeiluja oli jos jonkinmoista.

Joku ei oikein arvostanut joulukelloja kaulansa ympärillä.

Ajatuksena oli myös laittaa joillekin päiville "harmonista yhteiseloa joulun alla" -kuvia, mutta...

Siinäpä sitä harmoniaa.

Nämä olivat pikkuisen parempia, mutta eivät läpäisseet laatuvaatimuksia terävyyden suhteen.

Välillä hyväksyttiin epätarkempiakin kuvia, kun varsinkaan pihalla eivät kuvaukset meinanneet onnistua lainkaan pimeyden vuoksi. Ulkona oli toki muitakin haasteita kuin pimeys, varsinkin Pojulla oli vauhtia monesti niin, että kamera ei meinannut pysyä perässä. Tuulikin teki välillä tepposiaan.

Haastetta kerrakseen saada Nikke ja lippu yhtäaikaa edes jokseenkin nätisti ja oikeaan suuntaan.

Kiiluvasilmäinen peto nappasi joulupukin.

Hämärässä kuvattaessa pitäisi koirankin malttaa pysyä aloillaan.

Koirasta puuttuu isoja paloja ja suuntakin väärä.

Sitten kaatui vielä koko ämpäri.

Ilme aika... no tuota... ehkei kummínkaan kalenteriin sopiva.

Välillä joku pahuksen linssilude sotki muuten hyviä kuvia.

"Mulle!"

"Määki kuvaan!"

Aika usein kaikki ei mennyt suunnitellusti.

Tämä nyt oli vielä aika nätti ja lähellä päätyä kalenteriin, mutta...

.. näinkin kävi.

Nikkellä meni monessakin kuvassa silmät kiinni ratkaisevalla hetkellä.

Jo ensimmäisessä Poju-kuvassa oli nähtävissä, mitä tuleman pitää. Kohta lensi koriste.

Ajoitus oli tärkeää, monesti sekunti ennen tai jälkeen olisi tullut parempi kuva.

Musti juuri heitettynä pallojen päälle.

Hetkeä aiemmin olisi kuvaan osunut pallon nappaaminen suuhun.

Yhteiskuvissa oli omat hankaluutensa. Varsinkin joulukorttikuvan kanssa sai tosissaan tehdä töitä, joskin valittu kuva tuli ihan itsestään, tyyliin elukat aloilleen, kissasta kiinni, kamera vasempaan käteen laukaisuvalmiina, kissasta irti ja naps. Onnistui yli odotusten.

Kissaloikka tulossa.

Koko porukka turhan totisena eikä kissaa näy kunnolla.

Ota siinä sitten kuvia, kun yksi on sen näköinen, ettei pahemmin kiinnosta, toinen "jee, jee, jee" -asenteella ja kolmas lähtee heti kun vain mahdollista.

Kun kuvaan vielä lisättiin yksi tonttu, haasteet kovenivat. Poju ei meinannut millään pysyä nahoissaan ja Mustia piti pitää kaksin käsin kiinni. Ja kun automaattisesti ääni koveni kuvausyritysten lisääntyessä, Nikke olisi mielellään poistunut paikalta.

Mustat housut ja musta kissa ei ollut kovin käytännöllinen yhdistelmä.

Tuijotuskisa?

Aapuva! Kissi karkaa ja koira kans!

Taustalla näkyvä pikaisesti kyhätty lumi/jäälyhty piti olla mukana yhteiskuvassa. Päivänvalo loppumaisillaan ja yksi senkun leikkii.

On siellä Nikkekin. Tämä kuva taisi jäädä viimeiseksi, kun ensin läks kissa ja heti perään koira ja vielä toinenkin koira.

Tämä pyllistyskuva ei oikein onnistunut, kun Nikke sammui kesken kaiken. Punainen valo peukalossa tulee kaukosäätimestä.

Niin että kiitti vaan, mulle riitti.