Tilanne on varsin vakava. Minulla on kuume, johon ei auta apteekin tropit. Valitettavasti tähän kuumeeseen ei riitä tonni, toista, tuskin kymmenenkään. Kyseessä ei siis ole pentukuume. Pentukuumeen latistaja on tuossa pöydän alla odottamassa, josko pian olisi iltaruoan aika. Vaan autokuume. En muista, että minulla olisi ikinä ennen ollut näin kovaa autokuumetta. Johtunee siitä, että muinoin meillä on vaihdettu autoja niin tiheään, että en olisi edellisestä vielä halunnut luopua. Mutta nyt uskollinen volkkari täytti jo 12 vuotta, eikä siinä vielä kaikki. Viime perjantaina siitä hajosi vesipumppu ja jouduin taas vara-auton varaan. Mersulla pitää kulkea, &%¤!. (Sori vaan mersuistit, ikinä en ole mersuista tykännyt. Juontanee juurensa lapsuudesta, kun melkein autossa kuin autossa kärsin pahoin autopahoinvoinnista, ja mersu tasaisesti keinuvana oli pahin kaikista.) Ehkä huomenna saan volkkarini takaisin. Ystävänpäivän kunniaksi.

Olen tässä tosiaan jo puolisen vuotta vähän, tai vähän enemmänkin, katsellut automainoksia sillä silmällä. Ja rampannut läheisten volkkari-liikkeiden sivuilla. Ja odottanut uutta varianttia kuin kuuta nousevaa. Ja nyt olen kuitenkin päätymässä vanhaan varianttiin, kun semmoisen voisi saada heti. Mutta kun se olisi valkoinen, eikä ihan hirveästi inspiroi ajatus valkoisesta autosta. Mutta joko mainitsin, sen voisi saada heti. Minun hermorakenteellani ei odoteta kuukausitolkulla uutta autoa.

Voi olla, että jos ja kun saan volkkarin huomenna takaisin, autokuume taas laantuu hetkeksi. Tai sitten ei. Lupasin kyllä jo sijoittaa volkkarin uuteen kotiin, kunhan ensin saan uuden volkkarin tilalle. Kyllä, uusikin tulee olemaan volkkari. Ei Volvo, ei japanilainen, ei missään nimessä ranskalainen tai italialainen. Amerikkalaiset syö bensaa miljoona litraa satasella eikä ne muutenkaan ole kivoja autoja. Tosin eiköhän ne hieman ole muuttuneet sitten erään Buickin, jolla pakon sanelemana jouduin joskus jokunen vuosikymmen sitten ajamaan, kun silloinen volkkari joutui remonttiin. Niin sitä vain tuolloin lykättiin automaattivaihteisen auton avaimet kouraan, annettiin puolen kilometrin ajo-opetus ja lähetettiin tyttönen talvikelillä Raaheen Vimpelistä. Ei muuten tehnyt yhtään mieli kokeilla Vimpelin ja Vetelin välillä, miten lujaa autolla pääsee jäisellä tiellä. Taisin körötellä viittäkymppiä, jos sitäkään. Ei, en tykännyt siitä autosta.

Japsilla olen myös aikoinaan joutunut ajamaan kymmenisen tuntia, vai olisiko ollut 20? Miten monta opetustuntia autokoulussa annettiinkaan? Toyota Camry sekä Carina olivat ajokkina. Kerran kokeilin dieselversiotakin ja sain kuin sainkin auton sammumaan risteykseen. Siis dieselin... Jyväskylässä kortin ajoin ja ekalla kerralla inssistä ja kirjallisista läpi. Jee. Inssiajossa sanottiin vain, että saisin ajaa risteyksiin vähän hiljempaa, ettei vieruskaveri lennä tuulilasiin jarrutettaessa. Ajoin sentään noin niinkuin muuten jopa rajoitusten mukaan, toisin kuin puoli tuntia ennen inssiä, kun ope joutui huomauttamaan, että rajoitus on 20 km vähemmän kuin auton vauhti.

Bemari oli aikoinaan ihan kiva, mutta hieman haasteellinen ajettava talvikeleillä. Kerrankin olin Raahessa aamuruuhkassa odottamassa pääsyä isommalle tielle, jolla kulki jatkuvasti jommasta kummasta suunnasta autojonoja, kun liikennevalojärjestelmä oli vähän hassu. Siinä odotusristeyksessä ei ollut valoja. Sopivan raon kohdalla syöksähdin tielle ja pyörähdin saman tien nokka väärään suuntaan. Ei siinä onneksi sen kummempaa sattunut, jotakuta taksikuskia vaan näytti vähän naurattavan, kun melkein yhtä äkkiä kiepautin pikku-Bemarin oikeaan suuntaan. Sen tapahtuman jälkeen aloinkin kuljettaa hiekkasäkkiä auton perällä.

On meillä Volvojakin aikoinaan ollut. Niillä en tosin itse ole ajanut. Viimeisin koki kovia, kun tömähti kesämökin seinään. Kyseinen yksilö liikkuu silti edelleen jossain Jyväskylän suunnalla, Volvo Amazon jostain -60-70-luvun taitteesta. Volvon ottaisin, jos saisin lottovoiton. Vähän isomman kuin neljä oikein.

Fordilla (muistaakseni se oli Ford?) olen myös ajanut kertaalleen n. 15 km matkan. Silloinkin oli talvikeli ja ihmettelin, kun autolla ei meinannut päästä edes kahdeksaakymppiä. Siinäkin vauhdissa silti tuntui, että auto karkaa käsistä. No tuota... Matkaan kului aikaa noin kahdeksan minuuttia, joten taisi olla nopeusmittari rikki siinä autossa.

Nopeusmittarissa oli häikkää myös siinä volkkarissa, jolla ajoin ensimmäisenä kortin saatuani. Eihän tuollainen juuri kortin saanut osaa nopeutta arvioida muuten kuin mittariin tuijottamalla, joten siinäpä köröttelin kuuttakymppiä, kun luulin meneväni suurinta sallittua 80-lätkäläisen vauhtia. Sitten rupesin ajamaan mittarin mukaan 120 km tunnissa, niin johan alkoi jononmuodostuminen perään vähetä. Ehkä nopeutta oli se 80, ehkä vähän yli. Ei kukaan ainakaan pysäyttänyt kertomaan, että yli meni.

En ole todistettavasti ajanut ylinopeutta jokuseen vuosikymmeneen, jolloin tuli kaksi sakkoa reilussa puolessa vuodessa. Ensimmäisen kohdalla huokaisin, että onneksi poliisit eivät tulleet vastaan aikaisemmin, ja toinen oli liki puhdas vahinko, kun mittaritaulussa ei ollut valoja. Ei ole kirjallisia todisteita siitä, että olisin tuon koommin ylinopeutta päästellyt.

Mä haluuuun uuden volkkarin!! Nikke ja Pojukin haluaa, nekään ei tykkää mersusta.

Eikö olekin kärsivän näköinen? Nikken tämä otus heivasi takapenkille.