Vuodesta on kulutettu jo kolmannes. On aika tehdä välitilinpäätös lupauksista.

Kategoria Eläimellistä menoa

Minä lupaan, että Nikke pääsee tänä vuonna leikkimään kaverikoirien kanssa useammin kuin viime vuonna. Kesällä jopa päivittäin. Tosin sillä varauksella, että Poju vihdoin tulee.

Vielä ei ole enempiä päästy leikkimään, paitsi silloin tällöin sunnuntaisin. Mutta kesällä jopa päivittäin, koska Poju vihdoin tulee.

Minä lupaan luottaa edelleen Pojun kasvattajan urosvalintaan.

Kannatti.

Minä lupaan olla ahdistelematta Pojun kasvattajaa jatkuvilla kysymyksillä kuten joko on uros valittu, joko on juoksu, joko on astutettu, joko on ultrattu, joko syntyy, joko tuli keltainen uros, joko joko ja mitä maksaa.

No tuota... "Joko on nimi päätetty, joko on silmät auenneet, joko joko..."

Minä lupaan olla kuuntelevinani, kun minulle kerrotaan keltaisia labradorin urospentuja olevan siellä sun täällä vaikka heti haettavaksi.

Loppui kertomukset, kun Poju on tulossa jo.

Minä lupaan, etten hermostu Harmi-Kattiin, joka viidettä päivää viettää sisäkissan elämää, kun pihalle ei vaan VOI mennä, kun sinne tuli tuota valkoista kylmää töhnää, ja kun on paaaljon kivempaa hyppiä sisällä pitkin seiniä ja herättää emäntä viideltä joka aamu, paitsi välillä neljältä ja #&%.

En hermostunut. Usein. Nyt hermostuttaa, kun PITÄÄ päästä pihalle ja PITÄÄ päästä pihalle ja justiin tuli sisälle ja taas PITÄÄ päästä pihalle.

Minä lupaan, että Nikke menee tänä vuonna tutustumaan koirapaljouteen näyttelyihin / mätsäreihin / mihin vaan, missä on koiria ja oppii pitämään turpansa näin kiinni myös tottelevaisuuskokeissa.

Vielä ei ole toteutunut, kun ei vaan sittenkään huvittanut lähteä Evijärven näyttelyalueelle pörräämään.

MInä lupaan viedä Nikken tänäkin vuonna tottelevaisuuskokeisiin.

Ilmoitettu.

Minä lupaan treenata Nikken kanssa vähintäänkin jokaisella arkipäiväisellä postinhakumatkalla.

Tämmöistäkin luvannut? Kaikkea sitä...

Minä lupaan treenata Nikken kanssa joskus iltaisinkin. Ehkä jopa pari kertaa viikossa Rantakylän kentällä lenkin yhteydessä.

Khyl me alkuun treenailtiin, sitten tuli talvi ja kylmä ja sitten kevät ja muka-kiire ja...

Minä lupaan, että kunhan ilma lauhtuu, Harmi-Katti lentää pihalle ja viettää siellä vähintään pari tuntia.

Jep.

Kategoria Paheellista?

Minä lupaan, etten tänäkään vuonna aloita tupakointia.

En ainakaan vielä ole aloittanut.

Minä lupaan, että tänäkin vuonna prosentilliset juomat saavat kaatua toisten kurkkuihin - paitsi lasillisen simaa voisin taas vappuna juoda, vaikka väkisten, kun kaupan sima nyt vaan on pahaa.

Meni puoli lasillista simaa vappuna.

Minä lupaan pelata Tuplapottia ja Kulta-Jaskaa ja kumppaneitaan enintään kym... kahd... kolmella kympillä päivässä ja korkeintaan sata... sadallaviidelläkympillä viikossa (sis. veikkauksen pelit) ja sijoittaa voitot jonnekin muualle kuin pöydän kulmalle tai taskuun uudelleen käytettäväksi. (Ei, tähänkään asti en ole sentään saanut menemään peleihin 600 euroa kuukaudessa.)

Jep. Reilusti alle 30 e päivässä.

Kategoria Terveyttä edistäen, ehkä

Minä lupaan syödä joka päivä.

Jopa lämpimän aterian lähes joka päivä. ehkä pari kertaa kuukaudessa jäänyt pelkkiin voileipiin.

Minä lupaan pitää herkullisen fazerinsininenlounastaukoni edelleen.

Paitsi joskus on ollut tyytyminen fazerin sinivalkoiseen.

Minä lupaan kävellä vähintään 1500 km vuoden aikana.

Tiukille menee, kun lonkka reistaa ja lenkkivalinnat ovat olleet siinä määrin mielenkiintoisia, että aikaa on tuhraantunut, mutta kilometrejä ei ole kertynyt.

Minä lupaan pyöräillä piiitkästä aikaa 1000 km kesän aikana. Sillä varauksella, että tuulella, sateella, mahdollisesti alkavalla sateella ja tuulella, yli 22 asteen ja alle 15 asteen lämpötiloissa en pyöräile. Enkä ainakaan ukkosella. Enkä pimeällä.

Alku varsin lupaava, jo ennen vappua mittarissa 9 km. Vappupäivänä kaameassa tuulessa töihin eli kesäkilometreistä kasassa jo 11.

Minä lupaan kantaa sukset ulos autotallista vielä tämän talven aikana.

Kävin jopa ulkoiluttamassa niitä suksia muutaman kilometrin verran.

Minä lupaan mennä nukkumaan ajoissa.

Just joo, niin varmaan.

Kategoria Muita harrasteita

Minä lupaan päivittää blogia useammin kuin viime vuonna.

Toistaiseksi pitänyt.

Minä lupaan laittaa tietokoneen pois päältä iltaisin ainakin puolta tuntia aikaisemmin mitä viime vuonna. (Onks tää harrastus vai pahe??)

Satunnaisesti pitänyt.

Minä lupaan virkata tänä vuonna ainakin yhden viisisenttisen pikkuliinan.

Ostin jo virkkuukoukun ja virkkauslehden.

Minä lupaan käydä ainakin pari kertaa vilkaisemassa kangaspuita vintillä, voin jopa koskeakin niihin.

Käynyt jo monesti, hipaisinkin jo kerran.

Minä lupaan opetella käyttämään uutta hianoa järjestelmäkameraani vielä lähimmän viiden vuoden aikana.

Vielä on 4 v 8 kk aikaa.

Minä lupaan tänäkin vuonna kylvää ja kasvatella kukkasia ja tomaatintaimia.

Kylvetty ja kasvateltu. Purkitettu tähän mennessä tomaatteja eri lajikkeita yhteensä 119, ahkeraliisoja 73, riippapetunioita 55, hopealehtiä 47, lobelioita 39, daalioita 22 siemenestä kylvettyä + pari juurakkoa päälle, auringonkukkia 24, päivännoutoja 16, kiinankärhöjä 8, keijunmekkoja 2, ruusupapuja 7, muratteja 9, verenpisaroita 2, gladioluksia 35, liljoja 6, kuunliljoja 4, tarhapäivänliljoja 2, mitälie sipuleja / mukuloita 40, pelargonioita 6. Samettikukat vielä purkittamatta...

Minä lupaan tänä vuonna potkia kukkaset ja tomaatintaimenet viimeistään elokuussa pois portailta.

Suuri vaara olemassa, että potkiskelua riittää pidemmällekin, katso edellinen vastaus.

Minä lupaan kylvää porkkanat ajoissa, kuin myös nostaa ne ennen joulukuuta.

Ei ihan vielä kylvetty kumminkaan.

Minä lupaan istuttaa perunat reilusti ennen juhannusviikkoa. Ja kuokkia ne ylös ennen marraskuuta.

Kuusi kappaletta on jo istutettu astiaan, varret puolimetrisiä.

Liikoja luvattu?

Varmaan. Tai sitten ei. Suurin osa toteutettu.

Tavoitteita tälle vuodelle?

On. Edelleen.

Kerronko?

En. Edelleenkään.

Edelleen lupaavaa vuoden jatkoa kaikille toivottaa Helena.