Postitoimipaikan mukaan asun Sahissa, vaikka varsinaisesti en. Sahi on vain pikkuinen läntti tuolla reilun kilometrin päässä. Mutta asiaan. Parisen viikkoa sitten kuulin huhun, jonka kertoi joku, jolle oli kertonut joku, joka oli asian jostain kuullut (eli varsin luotettavaa tietoa siis), että Sahissa olisi / olisi ollut susia. Siinäpä se tieto sitten olikin. Eli ei tietoa, onko joku nähnyt suden, nähnyt jälkiä, kuullut ulvontaa vaiko mitä. Naapurissa nyt ainakin asustaa yksi varsin suuri koira, jonka jäljet lienevät suden jälkien luokkaa ja ulvontaa tuolta Rantakyläntien suunnalta kuuluu aika ajoin. Tai sitten joku on kuullut Nikken ulvoskelevan täällä yksin ollessaan. (Nyhä mää vasta hokasin. Nikke kutsuu susikavereitaan tänne kun minä olen poissa! Pääsin sen vaan silloin kerran yllättämään, kun saavuinkin kotiin puoli tuntia normaalia aikaisemmin!) Kaikesta huolimatta jatkamme käveleskelyä lähitienoilla normaalisti, kunnes Nikke juoksee suden suuhun.

Jopa vain kovimmat pakkaset hetkeksi hellittivät. Aamulla käytiin Nikken kanssa kunnon potkukelkkalenkki, viitisen kilometriä. Kivaa oli, kun mentiin myötätuuleen, vastatuuleen tullessa ei-niinkään-kivaa. Nikke juoksi irti ja oli melkein normaali itsensä eli ei singahtanut välittömästi puolen kilometrin päähän kadoksiin, vaan pysyi kiltisti lähietäisyydellä.

Sai sen välillä pysähtymäänkin, kun tarpeeksi kovaa karjui.

 

Lumiturpa. Pakkasta 25.

En ole varmaan kovinkaan monta kertaa asiaa maininnut, mutta minä vihaan tuulta. Nyt on sitä herkkua taas tämä päivä saatu. On ollut naapurin lumitraktorimiehellä tekemistä, että minunkin tienpätkäni on suhteellisen hyvässä kunnossa saanut pysymään. Aamuyöstä vissiin oli aurattu, 8 - 9 välillä toisen kerran. Iltapäivällä kahden maissa oli tie likimain tukossa. Tällaisessa tilanteessa on tasan kaksi vaihtoehtoa. Eteenpäin mennään joko hiljaa hivuttamalla tai sitten täysillä hankeen. Valitsin tänään(kin) jälkimmäisen vaihtoehdon - kumminkin kevyttä pakkaslunta ja silleen. Eikä tukostakaan ollut kuin parikymmentä metriä vajaa puolimetristä kinosta. Kyllä siitä helposti autolla, tai ainakin volkkarilla, pääsi. Hoin vaan mielessäni "älä käännä rattia, älä käännä rattia", kun näkyvyys oli nolla irtolumen pöllytessä tuulilasiin.

 

Tässä menee tie. Ei, Nikke ei nöyristele ensimmäisessä kuvassa, tuuli painaa korvat luimuun.

Muutama tunti aurauksen jälkeen näytti jälleen tältä, vaikka uutta lunta ei enää satanutkaan. Päivällä kinokset ylsivät puolen metrin päähän kuvasta katsoen vasemmasta reunasta. Mutta kuten sanottu, kyllä volkkarilla pääsee. :)

Minä haluan haulikon. Naakat löysivät viime syksynä puimattomaksi jääneen vehnäpellon tuosta talon vierestä. "*¤#!! Olkoot rauhoitettuja lintuja, täällä niitä ei kaivata.

Kerran kun tuohon posauttaisi, niin luulisi jonkun tippuvankin. Satanen kappaleelta ja haulikko kaupan päälle valtiolle . Jostain syystä siskon mies ei pyssyä suostunut lainaamaan.

 

Jotain positiivista naakkarintamalta. Ainakin oletan kasan mustia höyheniä olevan naakan jäännökset. Kiitos, haukka! Tai mikä lie, ei kuitenkaan tuo toisen kuvan otus, joka vain ennen minut höyhenet löysi.

Aina oppii jotain uutta. Viimeisen viikon aikana olen oppinut paljon!

1) Viime aikojen pakkasilla on volkkarikin tarvinnut lämmitystä. Jokusen päivää olin jo ahkerasti laitellut johtoa autoon ja jopa muistanut ottaa sen lähtiessäni irti (nimimerkillä 6 vuotta - 4 johtoa auton nokalta seinään uusittu - 2 johtoa auton nokalta moottoriin päin uusittu), ja jokusen päivää ennätin ihmetellä, kun kovin heikosti lämpenee. Ikään kuin ei olisi apua lain. Eräänä yönä luulin keksineeni syyn. Kaikkien ohjeiden vastaisesti tämä lämmityssysteemi menee siten, että ensin on jatkojohto seinästä autotallin ovelle. Siitä jatkojohto autotallin sisälle. Ja siitä lämmitysjohto autoon. Ajattelin, että ehkäpä jokin liitos ei ole kiinni. Juu ei ollut, ei. Voisi sen johdon oikeasti laittaa myös seinään. Pelkkä ajastin, vaikka kuinkakin toimiva, ei auta. Opetus: Sähkö ei hyppää puolta metriä päästäkseen johtoon.

2) Piti yhtenä päivänä muka saada äkkiä ruokaa. Niinpä kokeilin lämmittää perunat mikrossa. Kyllähän niistä ihan syötäviä tuli, semmoisia kumipullia, mistä ei meinannut kuori irrota. Vaan nälissään syö mitä vain. Opetus: Niin nälkä ei enää tule, että mikrossa pitäisi perunat valmistaa.

3) Lisää ruoka-aiheista. Kun ei muutakaan ruokaa saatavilla ollut, ajattelin tekaista makaronivelliä. Ei kun makaronit veteen kiehuskelemaan ja Nikken kanssa postia hakemaan, pitäisi onnistua. Palasimme viime tipassa takaisin (aikaa kului alta kymmenen minuuttia), vesi oli jo kaikki imeytynyt ja juuri olivat makaronit tarrautumassa kattilan pohjaan kiinni. Sinne vaan maidot joukkoon, kyllä tämä vielä tästä onnistuu! Ajattelin siinä odotellessani nitoa muutaman kerholehden, siis muutaman, mutta. Siis kaurapuuro vain tykkää, kun saa hautua kannen alla vaikka reilun puolikin tuntia, makaonivelli näköjään ei. Puolisen tuntia nidoin "muutamaa" lehteä, kunnes oli tarkoitus mennä syömään. Kyllä minä sen söin, mutta vellistä ei oikein voi puhua. Parempaakin on syöty kuin ylikypsiä maidolla kyllästettyjä makaroneja. Opetus: Makaronivelli ei ole sama kuin kaurapuuro.

Vielä loppuun yhteiskunnallista. Vimpeläisistä äänioikeutetuista vain 59,9 prosenttia äänesti toisella kierroksella. Oltaiskohan päästy 60 prosenttiin, jos minäkin olisin äänestänyt?