Eipä ole paljon kerrottavaa tämänpäiväisestä tokokokeesta. Olosuhteet olisivat olleet suorastaan loistavat, mutta Poju ei ollut yhtään tottelemispäällä. Kun vielä itselläkin oli totaalinen tokokoeuupumus, niin eihän siitä mitään sitten tullut.

Kehääntulotarkastus sujui ihan ok, mitä nyt Poju meinasi jäädä tuomarin (Marko Puranen) jalkoihin rapsuteltavaksi.

1. paikallamakuu 0

2. seuraaminen 0

Sitten loppui mielenkiinto ohjaajaltakin.

Paikallamakuussa olin saada shokin, kun käännyttiin koiria kohti. Poju seisoi naapurikoiraan päin kääntyneenä, taisipa ottaa muutaman askeleenkin sinne päin. Painelin saman tien ottamaan piskilöisen kiinni ja murehdin jo valmiiksi kolmen kuukauden karenssia. Ei silti, että sillä sinänsä olisi väliä ollut, kun ei kokeisiin nyt olla varmaan puoleen vuoteen muutenkaan menossa, mutta noin niinkuin periaatteessa piti murehtia. Arvelin kyllä, että meillä saattaa vielä olla toivoa, kun eihän Poju kuitenkaan mennyt naapuria häiritsemään, vaan minuun päin vilkaistessaan lähtikin tulemaan minua kohti. Nöyristellen tuli koira vastaan, tiesi mitä ilmeisimmin, että tuli töpättyä. Ehkä ilmeeni paljasti?

Tuomari oli lempeällä päällä. Sanoi, että meidän pelastuksemme oli, että Poju tuli suoraan luokseni eikä mennyt häiritsemään muita. Jos olisi mennyt, oltaisiin jouduttu pysymään pois koekentiltä seuraavat kolme kuukautta. Mutta nyt saimme jatkaa koetta.

Jälkikäteen kuulin, että Poju oli alkuun pysynyt maassa, vaikka viereinen koira oli noussut seisomaan. Hetkisen katseltuaan oli vissiin päättänyt, että so what, eihän toikaan makaa, miksi minun pitäisi, ja nousi ylös. Ehkä olisi pysynyt, jos viereinen olisi maannut, ehkä ei olisi. Sitä emme voi tietää eikä sillä sinänsä ole enää mitään merkitystä.

Yksilöliikkeisiin mennessä tiesin jo heti kehään astuessani, että nyt ei ole meidän päivämme. Poju alkoi välittömästi nuuskuttelun ja seuraamisen ensimmäisessä pysähdyksessä koira jatkoi matkaa ja poistui kehästä. Menin puolijuoksua perässä ja mutisin mennessäni, että meidän koe taisi olla tässä. Meinasin kumminkin jatkaa koulutusmielessä seuruuttamista, mutta parin käännöksen jälkeen Pojulta loppui jälleen mielenkiinto ja totesin tuomarille, että tässä se nyt sitten oli. Tuomari olisi antanut meidän jatkaa, mutta suottapa siinä mitään yrittää, kun koiran mielentila oli mitä oli. Kytkin Pojun ja sehän huomasi heti tilaisuutensa koittaneen ja nykäisi itsensä ensin tuomarin ja sitten liikkuri-Niinan luokse. Ehkä tuomari yritti vain lohduttaa sanoessaan, että eikös se ole hyvä, että koirassa on virtaa. Totesin, että sinänsä hyvä, mutta kun se virtaisa koira pitäisi olla hallinnassakin...

Nyt vedetään henkeä ensi kevääseen. Muutaman kerran käynemme treenailemassa, jos joku treeneistä ilmoittaa muuallakin kuin HumBookissa. Kokeiden järjestelyyn en enää aio osallistua eli jos koirakerhomme kokeita anoo, syytä olisi hommata järjestäjä jostain muualta. Kaipa olen tullut vanhaksi, kun ei vaan jaksa lähes yksin huolehtia kaikesta. Toki kiitokset täytyy lähettää tämänkin kokeen jälkeen vastaavalle koetoimitsijalle, kehäsihteerille ja liikkurille - siinäpä ne meidän työntekijät taisivat tällä kertaa ollakin...