Kaksi päivää katastrofaalisen taipumuskokeen jälkeen oli viimeinen ilmoittautumispäivä Närpiön taippareihin. Sen kummemmin asiaa harkitsematta ilmoitin Pojun sinne. Periaatteena oli, että ainahan sen voisi perua.

Yhtään riistanoutoa ei kolmeen viikkoon eli taippareiden välillä tehty. Muutamana päivänä otettiin dami-noutoa, joka sujuikin pientä kömmähdystä lukuunottamatta oikein hyvin. Pieni kömmähdys taas oli väärässä paikassa sijainnut muurahaispesä, johon onneton daminheittäjä onnistui damin nakkaamaan. Jostain syystä Poju ei halunnut ottaa murkkuista damia suuhunsa, eikä myöskään murkkujen jäljiltä happoistakaan damia. No, oma moka, ei käy Pojua syyttäminen.

Puolen viikon paikkeilla lauantaiksi luvattiin aurinkoista säätä. Eilen mokomat peruivat hyvän sään ennusteen ja niinhän siinä sitten kävi, että juuri Pojun vuoron aikana alkoi sataa. Tuulta oli kuulemma 12 m/s jossain vaiheessa. No, olisi ainakin hyvä tekosyy, kun koe ei mene läpi, ajattelin.

Poju oli iltapäiväryhmän viimeisenä koirana. Piski alkoi jälleen kuumua enemmän ja enemmän muiden suoritusten aikana, kun laukauksia kajahteli vähän väliä molemmin puolin tietä. Samaan aikaan nimittäin oli saman tien varrella NOME-B kokeen avoin luokka.

Lopulta tuli meidän vuoromme. Poju veti kuin hinaaja rantaa kohti, ja kun yritin vauhtia jarrutella, tuomari vain hoputti eteenpäin, jotta tulkaa jo, ja minä kun vain yritin pysyä pystyssä epätasaisella polulla. Pääsimme kunnialla rantaan ja aloitimme.

Toisin kuin Kortesjärvellä, tällä kertaa pidin varani. Heti, kun Poju oli linnun suuhunsa napannut, aloitin karjunnan "TÄNNE! TÄNNE! TÄNNE!", jottei Pojulle tulisi mitenkään epäselväksi, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Sain kuin sainkin linnun kuivin jaloin koiralta ja vieläpä koirankin kiinni. Toisen lokin kanssa toimittiin samoin. Jälleen sain tirpan talteen nätisti, ja koirankin melko nätisti. Tuli kyllä mieleen, että ei vissiin saisi koiraa kovin kovasti kaulanahasta retuutella, mutta kun tuomari ei asiaan puuttunut, niin menköön.

Pääsimme siis hakuruutuun. Poju oli päästä karkuun laukauksen kajahtaessa, kun tuntui niin olevan kiire noutamaan. Sain sen kumminkin hillittyä. Jälleen huutelin heti tänne-käskyjä, kun lintu oli koiralla, ja aika hyvin Poju niitä minulle toikin. Mitä nyt jäi sinne 3-5 metrin päähän... Ajattelin, jotta se siitä kokeesta sitten, varsinkin, kun ensimmäisen linnun saatuani Poju karkasi ominpäin hakemaan seuraavaa. Yritin parhaani mukaan saada koiraa rauhoittumaan noutojen välillä, mutta tuomarikin vain alkuun hoputti, että saat jo päästää hakemaan seuraavaa. Neljännen variksen jälkeen tuomarikin hoksasi, että kannattaisi ehkä kumminkin antaa Pojun istua hetken ennen seuraavaa noutoa ja niinpä viides lintu tulikin jo maltillisemmin. Jostain käsittämättömästä syystä pääsimme näistä ensimmäisistä kohdista läpi ja pääsimme jatkamaan jäljelle. Tosin tuomari varoitti, että hän tulee katsomaan hyvin tarkkaan kanin palautuksen ja jos siinä on jotain sanomista, emme pääse läpi. Pahalta siis näytti, mutta olin varsin tyytyväinen jo tähänastiseen suoritukseen.

Seitsemästä iltapäiväryhmän koirasta peräti kuusi pääsi jäljelle. Niinpä saimme jälleen tovin odotella Pojun kanssa tuulessa ja sateessa. Lopulta meidät kutsuttiin suorittamaan omaa osuuttamme. Hieman siinä katselin, kun piti alkuun mennä vesiojan yli, jotta kuinkahan tässä käy. Tuomari kannusti, että kyllä Poju minut yli auttaa, jonka jälkeen totesi, että "vai sitäkö sinä pelkäätkin?". Hyvin arvattu. Sitten tuomari sanoi, että mene vaan, olet jo valmiiksi läpimärkä, ei tuolla ojassa enää märemmäksi pääse. Totta tuokin ja niinpä reippaasti loikkasin ojan yli. Pojulla oli heti varma vainu, mihin lähteä, ja niinpä se sitten lähtikin kuin pyssyn suusta heti, kun hihna irtosi. Eikä aikaakaan, kun Poju jo tuli takaisin samaa vauhtia kuin oli mennytkin, kanin kanssa tällä kertaa. Jälleen koira pudotti saaliinsa muutaman metrin päähän, josta sen nopeasti nappasin, ja kirosin mielessäni, että se siitä sitten. Ei tullut oikeaoppista luovutusta eikä sen myötä läpäisyä. Palasimme tielle ja annoin kanin pois. En ennättänyt kytkeä Pojua, joten sehän lähti tien toiselle puolelle metsään katselemaan, josko löytyisi lisää pupuja. Tuomari kehotti nopeasti kytkemään koiran, koska koesuoritus päättyy vasta koiran ollessa narun päässä. Karjaisin Pojulle, jotta tänne ja sassiin, ja liekö pikkupiski jo vähän väsynyt, kun niin helpolla antoi periksi ja tuli lähietäisyydelle. Kietaisin nopeasti taluttimen koiran kaulan ympäri ("elä ny kurista sitä koiraa", kuului takavasemmalta) ja vapisevin käsin yritin saada hihnan oikeaoppisesti koiran kaulaan. Siinä räpellellessäni tuomari tulikin jo käsi ojossa kohti "Onneksi olkoon, olette läpäisseet taipumuskokeen". Käsittämätöntä, sanoisinko.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu hyvin toisiin koiriin ja vieraisiin ihmisiin, mutta käy melko kuumana koko testin ajan. Hyväksytty.

2. Uimahalu: Ryntää veteen ja tuo lokit rantaveteen. Hyväksytty.

3. Hakuinto: Työskentelee hieman vaihtelevalla innolla, mutta riittävästi. Hyväksytty.

4. Noutohalu: Miettii hieman variksilla, mutta ottaa ne oma-aloitteisesti. Hyväksytty.

5. Nouto-ote: Syvät melko tiukat otteet. Hyväksytty.

6. Palauttaminen: Nopeat palautukset, luovutuksissa runsaasti parantamisen varaa. Hyväksytty.

7. Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen, hieman kiihkeä. Hyväksytty.

8. Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä koko kokeen ajan, selvittää jäljen nopeasti. Hyväksytty.

9. Yhteistyö: Voisi olla parempi, varsinkin luovutusten osalta. Hyväksytty.

10. Yleisvaikutelma: Vauhdikas ja itsenäinen koira, joka käy melko kuumana, mutta siitä huolimatta selvittää testin hyväksytysti. Voisi olla hieman paremmin ohjaajan hallinnassa. Hyväksytty.

Tuomari Jouni Vimpeli. Taipumuskoe HYVÄKSYTTY.

Minähän arvasin, kun näin tuomarin nimen, että tokihan Vimpeliin voi luottaa.